keskiviikko 21. joulukuuta 2016

D-Mustat joulun viettoon kotiturnauksen kautta


Joulukuun 17. D-Mustat pelasi 3. pooliturnauksen. Kaikki turnaukset joukkue on pysynyt A-poolissa. Edellisessä turnauksessa oli voitettu kaikki pelit eli, nyt lähdettiin ikäänkuin ennakkosuosikkina. Hienoisia kokoonpanomuutoksia jouduttiin joukkueeseen tekemään Teemun sairastellessa. Ossi tuli mukaan joukkueeseen ja täytti tuon paikan todella hienosti. Ossi on nuorena urheilijana loistava esimerkki miten nuori pelaaja kehittyy kun on intoa, halua ja tahtoa.

Kokonaisuutena joukkueessa pelasi Roni, Jimi, Ville ja Ossi, valmennuksesta vastasi Toni. Tähän vielä voi nostaa onnistujiin taas kerran aktiiviset vanhemmat jotka hoitivat hienosti kentät, puffetin ja kaikki muut turnausjärjestelyt.

Tälläkertaa ei lähdetäkään ruotimaan pelejä erikseen vaan vedetään vain yhteenveto. Se on helppoa koska kaikki pelit olivat melkolailla toisintoja keskenään.

Jostain syystä tässä turnauksessa ei ihan päästy omaan hyvään vireeseen, puhumattakaan mistään flow tilasta.

Pelit oli kaikki hieman varovaista suorittamista. Ilmeisesti tästä johtuen niitä virheitä tuli normaalia enemmän kun rentous tekemisestä puuttui.

Kolme peliä pelattiin järjestyksessä VirtVe, Valepa Fiesta ja Valepa Focus. Näistä Virtain Veikot voitettiin 2-0 ja kummallekin Valepalle hävittiin.

Vaikka pelaamisen taso Loimun pojilla ei ihan huippuun noussutkaan niin, taas tuli valtavasti oppia pelistä ja pelaamisesta. Rentous ja rohkeus ovat avain asemassa. Halua ja tahtoa unohtamatta myös, johtajuutta kentällä tarvitaan.

Tuloksellisesti turnaus oli kuitenkin "riittävä". Yhdellä voitolla säilytettiin paikka korkeimmassa A-poolissa. Seuraavan kerran D-sarja jatkuu Sastamalassa 21.1.2017. Silloin on taas tarkoitus pelata hieman paremmin kuin edellisessä turnauksessa. Sitä ennen vietetään ansaittu Joululoma mutta, ennenkaikkea harjoitellaan taas hieman lentopalloa :)


Toni

tiistai 6. joulukuuta 2016

C-joukkue Raisiossa 3.12.2016

 
C-Joukkueen nousujohteinen kulku sai jatkoa. Edellisessä turnauksessa Korpilahdella, joukkue otti avausvoiton ja nyt voittokulku jatkui kotiturnauksessa. Tällä kertaa turnaus meni jopa niin hyvin että Loimun nuori joukkue nousi seuraavaan pooliin.

Raisioon oli saapunut Liedon Parma, Vantaan Lentopallo, LP Kangasala Black ja Blues Volley Järvenpäästä.

Viiden joukkueen lohko, silloin kaikki pelit pelataan kahden erän peleinä.....

Loimun joukkueesta oli pois rivistä Eetu ja Tuomas. Kokoonpanossa Kappe, Onni, Roni, Teemu, Jimi, Ville, Ossi (C), Samppa ja Jesse.

Tälläkin kertaa peliaikaa jaettiin kaikille ja jokainen sais taas paljon kokemuksia ja onnistumisia pitkin turnausta.

Loimu - Parma 1-1 (21-25, 25-17)

Aikaisempi kohtaaminen oli päättynyt Parman selvään 2-0 voittoon. Lupa oli siis odottaa taas kovaa peliä. Parma hienoisena ennakkosuosikkina.

Loimun pojat pelasivat ensimmäinenkin erän hyvällä tasolla. 21 pistettä erässä joten mahdollisuus voittoon oli olemassa. Toista erää Loimu hallitsi selvästi ja veikin sen isommilla lukemilla. Voitto kirjattiin Loimulle paremmalla pistesuhteella vaikka erät päätyivätkin tasan lukemiin.

 

Loimu - VanLe 0-2 (10-25, 20-25)

VanLea vastaan peli oli todella takkuinen. Varsinkin ensimmäisessä erässä ei toiminut yhtään mikään. Välillä se nyt vaan tökkii oikein urakalla. Nyt oli sen vuoro. Pienet herätykset joukkueelle toiseen erään ja tekeminen saatiin jonkinlaiseen kuosiin. Erä oli huomattavasti parempi. VanLe kuitenkin halusi voiton ja otti sen lukeminen 2-0.

Tästä pelistä erittäin paljon hyvää oppia.
 

BV - Loimu 0-2 (15-25, 23-25)

Järvenpäätä vastaan ensimmäinen erä tuli helposti. Loimulla kaikki onnistui ja Bluesilla ei mikään. Helppo erävoitto sai selän suoristumaan ja valmiuden katoamaan toisesta erästä. Niinpä siitä tulikin vaikea.....

Loimun rutiini ja usko omaan tekemiseen tuotti kuitenkin lopulta tulosta ja toisen erän voittokin kirjattiin Oranssipaidoille.
 
 

LP-K Black - Loimu 1-1 (16-25, 25-20)

Kangasalaa vastaan lähdettiin pelaamaan rohkealla ja energisellä pelityylillä. Se tuotti hyvää tulosta ja hallinta oli suvereenia.

Hyvän erän jälkeen, toiseen erään "piti" olla helppo ja rento lähteä. Ja näin kävikin. Vaikka lähes koko kuusikko vaihdettiin toiseen erään peli oli hyvää ja rohkeaa. Pitkiä palloralleja nähtiin toinen toisen perään. Loimun epäonneksi ne usein päätyivät vastustajan tuuletuksiin. Lopussa kuitenkin riittävä määrä pisteitä ja 1-1 voitto.

 
Loimun sijoitus lohkossa kolmas. Se tiesi nousua seuraavaan pooliin. Vastustajat kovenee mutta, se on tarkoituskin. Kun muidenkin peli kehittyy, pitää meidän kehittyä mukana. Tähän asti olemme pelanneet niin että jokainen passaa vuorollaan "kolmosesta". Seuraavaksi siirrytään askel eteenpäin ja jokainen alkaa passaamaan vuorollaan 'ykkösestä". Se tarkoittaa että saadaan keskihyökkäys mukaan kuvioihin.

Seuraava turnaus vasta tammikuun puolessa välissä. Silloin Loimun joukkueessa on toivottavasti tapahtunut taas iso askel eteenpäin.

Siihen saakka C-joukkueen osalta, Erittäin Rauhaisaa Joulun Odotusta!


Toni

 

maanantai 28. marraskuuta 2016

Loimun D-pojille hieno viikonloppu

D-Mustat pelasi toisen pooliturnauksen korkeimmassa A-poolissa. Joukkueita oli mukana Loimun lisäksi Vammalasta kaksi, Fiesta ja Focus, Lempäälästä Jyry Mustat.

Edellisessä turnauksessa Raisiossa, Jyry oli voittanut kaikki pelinsä ja lähti myös ehdottomana ennakkosuosikkina tähänkin turnaukseen.

Loimulla oli heti ensimmäinen peli Jyryä vastaan.


Loimu – Jyry 2-1 (17-25,25-23,15-12)
Peliä pelatiin tasaisissa merkeissä alusta loppuun. Tämä peli oli kahden hyvin samantyyppistä lentopalloa pelaavan joukkueen kovaa vääntöä. Molemmillä joukkueilla oli hyvä syöttö, tosin hieman eri tyyppinen. Loimu syöttää kovaa hypäriä kun taas Jyry hyppyleijaa.

Pelin parempi syöttävä joukkue oli tällä kertaa Loimu. Jyry ei saanut palloa nousemaan passarille vaan suurin osa hyökkäyksistä lähti paljon irti olevista palloista. Näin Jyryn vahva hyökkäys ei päässyt juhlimaan.

Ensimmäisen erän loppu puoliskon Jyry oli selkeästi parempi. Toiseen erään Loimu lähti huomattavasti paremmalla asenteella ja veikin erää selvin numeroin. Etenkin Ronin erittäin vahva syöttö ja hyökkäyspeli teki tuhoja läpi ottelun. Erän lopussa Jyry kaunisteli lukemia muutamalla pisteellä.

Kolmas erä meni samoin tasaisissa merkeissä. Joukkueet pelasivat todella laadukasta D-lentopalloa. Peli oli erittäin hyvää pelaamista molemmilta joukkueilta. Voitto olisi voinut mennä kummalle tahansa, tällä kertaa sen kuitenkin korjasi Loimu.


Focus – Loimu 1-2  (15-25,25-14,11-15)
Toinen peli ja hieman jopa pelätty VaLePa Focus vastaan.

Peli lähti Loimun viedessä 100-0. JA pelin voiton kulminaatio olikin varmaan juuri ensimmäisen erän selvä voitto. Vaikka VaLePa voittikin toisen erä vielä selvemmin oli kuitenkin luotto omiin vankka.

Erätauolla pojille muistuteltiin ”oman tahdon ja halun” merkitystä. Tämä tuotti ilmeisesti tulosta ja kolmannen erän voitto Loimulle, samoin koko ottelun.


Loimu – Fiesta 2-0  (25-19,31-29)
Kolmas peli ja vastaan toinen VaLePa. Tässä vaiheessa oli selvää että, paikka A-poolissa jatkuu. Väsymys myös alkoi painamaan viimeiseen peliin. Loimun kova pelityyli on kuluttava ja voimia vievä. Onneksi pojat ovat kovakuntoisia ja jaksavat puristaa turnauksen loppuun vaikka jaloissa alkaakin painamaan. Etenkin syötössä näkyi rasitus, lukuisina syöttövirheinä.

Ensimmäinen erä hoidettiin rutiinilla mutta sitten tuli hieman hyväolontunne puseroon ja kuvitelma että kaikki tapahtuu itsestään ja tästä voidaan kävellä voittoon. Silloin vastustaja käytti tilaisuuden ja iski heti erän alkuun. Kymmenen pelatun pallon jälkeen Loimu oli 2-8 tappiolla. Alkoi pitkä ja uuvuttava taistelu. Piste pisteeltä kurottiin Fiestan etumatkaa umpeen. Lopussa molemmilla oli muutamia eräpalloja. Lopulta Loimu oli kuitenkin vahvempi ja uskalsi tehdä parempia suorituksia.

Rohkeus palkittiin 2-0 voitolla. Samalla A-poolin turnausvoitto oli tosiasia.


Yhteenveto.
Pooliturnaus on hyvä muoto pelata, pelit ovat todella tasaisia. Tässä turnauksessa vain yksi peli meni kahdessa erässä poikki, siinäkin toinen erä päättyi vasta 31 pisteeseen.

Peli on kehittynyt kolmessa viikossa. Kunto riittää pelaamaan kolme kovaa peliä, vaikka vaihtopelaajia ei ole yhtään. Helpon pallon pelaamiseen pitää jatkossa keskittyä vielä enemmän, se osa-alue ontuu eniten. Nyt taas harjoitellaan hieman lentopalloa ennen seuraavaa turnausta. Huipulle nouseminen on tehty. Jatkossa vaaditaan vielä kovempaa tekemistä sillä, huipulla pysyminen vaatii enemmän kuin sinne nouseminen.


Toni

maanantai 21. marraskuuta 2016

C-joukkueelle avausvoitto

C-joukkue matkasi 12.11 Korpilahdelle. Mukaan tälläkertaa lähti iso joukko pelaajia. Vain Jesse ja Eetu pelaavasta kokoonpanosta joutuivat jättämään pelit väliin sairauden vuoksi. 
Viiden joukkueen lohkoissa pelataan uudella säännöllä kaikki pelit kaksi eräisinä. Erät voivat päättyä siis tasan ja pisteet ratkaisevat voittajan. 
Lohkossa oli KorPy, ViLePa, KAJO, Loimu ja BV. 
Aikaisemmin oli kohdattu ViLePa ja BV. Tiedossa oli että pelin pysyessä kasassa, ainakin nämä joukkueet oli mahdollisuus voittaa. 

Pelit eteni päivän mittaan niin että ensin kohdattiin kotijoukkue Korpilahden Pyrintö. Heiltä 2-0 kuokkaan. Peli oli vaisu. Paremminkin olisi voinut mennä mutta, myös huonommin. Rohkeus puuttui. 
Toinen peli, vastaan asettui Vihdin Lentopallo. Toisessa erässä oli mahdollisuus. Sitä ei pystytty käyttämään. Peli Vihdille 2-0.
Kolmas peli ja vastaan tuli, Blues volley. Peli päättyi 1-1 mutta paremman pistesuhteen turvin oli kauden avausvoitto tosiasia. 
Viimeiseen peliin vastaan tuli, KAJE. Tämäkin peli päättyi 1-1. Nyt kuitenkin pisteet meni vastustajan eduksi ja pisteet heille. 
Sijoitus lohkossa 4. joten samassa poolissa jatketaan. 
Peli on kuitenkin mennyt taas pienen askeleen eteenpäin. Kun vain maltetaan pysyä pelin sisällä saadaan paljon puolustuksia ja sitä kautta päästään haastamaan vastustajia. Turnauksessa kaikki pelaajat saivat yhtäpaljon peliaikaa. Pelejä ei siis lähdetä voittamaan hinnalla millä hyvänsä. Tämä kausi on opettelua, koostuuhan joukkue pääosin D-ikäisistä pelaajista. 
Seuraava turnaus pelataan kotona. Silloin taas hieman parempaa niin suunta pysyy oikeana. Sitä ennen harjoitellaan hieman lentopalloa ja pelataan D-turnaus välissä. 

Toni 

maanantai 7. marraskuuta 2016

D-Mustat, kotiturnaus 5.11.2016



5.11.2016 D-Mustat pelasivat A-poolissa ensimmäisen turnauksen sitten tasonmittauksen. 
Raision ammattikoululle saapui kolme vieras joukkuetta, Rantaperkiön Isku Punainen, Vammalan Lentopallo Focus ja Lempäälän Jyry Mustat. Jokainen näistä joukkueista oli voittanut tasonmittausturnauksen. 

Loimun joukkueeseen kuului tälläkin kertaa neljä poikaa, Roni, Ville, Teemu (C) ja Jimi, valmennuksesta vastasi Toni.

Loimu - RaIsku 2-0 (25-19, 25-16)
Loimu hallitsi peliä. Vahvalla syötöllä vastaanotto sopivasti rikki. RaIsku ei päässyt montakaan hyvää hyökkäystä tekemään. Se helpotti pelaamista. 
Kokonaisuus hyvää tekemistä, vaikkakin muutamia helppoja palloja menetettiin.
Voitolla oli helppo lähteä seuraavaan peliin.

Jyry - Loimu 0-2 (25-8, 25-22)
Voitetun pelin jälkeen oli ilmeisesti kuvitelma että seuraavakin peli tulee kotiin odottelemalla. Erä todisti että, oma aktiivinen tekeminen on se, joka tuo tulosta. Pelit alkavat olemaan ylä poolissa sitä tasoa,                                                                                     että jos antaa helpon vastustajalle, tulee pallo kahta kovempaa takaisin. Tosin, väliin hävitystä erästä oppii enemmän kuin voitetusta. Näin varmaan kävi tälläkin kertaa. 
Toinen erä oli ihan erilainen. Hyvää taistelua nähtiin puolin ja toisin. Lopussa meille 22-21 tilanteessa pari helppoa virhettä ja näin Jyrylle neljä ottelupalloa. 
24-22 tilanteessa Tonin ohje, syöttämään menneelle Teemulle "Hypyllä ja kovaa". Tämä ei tuottanut tulosta vaan pelin voitto Jyrylle. 
Jyry pelasi hyvin ja etenkin huomattavasti vähemmillä virheillä. Edellisen kaltaisella pelillä Loimu olisi taistellut ottelun voitosta. Nyt ei, ehkä taas seuraavalla kerralla. 

Loimu - Focus 0-2 (17-25, 21-25)
VaLePaa vastaan peli oli lähes toisinto Jyry pelistä. Taas ensimmäinen erä todella alisuoritusta. Syöttö oli vahva aamun ekassa pelissä, sen jälkeen se hiipui. Saattoi olla että kova ja kuluttava pelityyli alkoi painaan jaloissa. 
Focuskaan ei ensimmäisessä erässä ollut parhaimmillaan, mutta kuitenkin lähempänä omaa keskitasoa kuin me. 
Toinen erä oli selkeästi kokonaisuudessaan parempi. Erässä nähtiin kovia suorituksia puolin ja toisin. 
Erä kuitenkin VaLePalle, he olivat numeroiden verran parempia.

Yhteenveto
Tulostavoite saavutettiin, pysyttiin A-poolissa. Pelitavoite, mikä on paljon tärkeämpi, saavutettiin vain ajoittain. Huippuhetket ovat todella mallikkaita. Syötössä ja hyökkäyksessä kun saadaan keskitasoa hiukan nostettua, niin hyvä tulee. Hihapelaamiseen pitää keskittyä jatkossa enemmän, helpot pallot pitää saada huolellisemmin passarille. Tämä kaikki edellyttää pelin sisällä oloa ja valmiutta. 
Kuitenkin ollaan täysin aikataulussa ja oikealla tiellä. 
Seuraavaksi tämä nelikko mukana C-peleissä Korpilahdella 12.11.2016.

Sitä ennen harjoitellaan taas hiukan lentopalloa ;)


Toni 

lauantai 5. marraskuuta 2016

C-turnaus Kangasalan Pitkäjärven koululla 22.10.2016

Sairauksien varjostama joukkue lähti ensimmäiseen C-pooli turnaukseen. Nuori joukkue ponnistaa pohjilta ja keskittyy kuluvalla kaudella kuusikko pelaamisen saloihin. Usealla pojalla on kuitenkin vielä neljä vuotta aikaa pelata C-sarjaa.

Matkaan lähdettiin seitsemän pelaajan voimin.  Turnaus joukkueet olivat kotijoukkue LP Kangasala, Liedon Parma, Koijärven Kunto, Blues Volley ja Loimu. Meidän joukkueessa mukana  Samppa, Ville, Ossi, Teemu, Jesse, Kappe ja Eetu. Kaikille oli siis luvassa rutkasti peliaikaa varsinkin, kun lohko oli viiden joukkueen ja pelejä jokaiselle neljä.

Eri peleistä ei sen enempää, kaikki pelit olivat hyvin pitkälti toisintoja toisistaan. Joitakin hyviä yksittäisiä suorituksia mutta, kokonaisuudessaan peli oli arkaa eikä kentältä löytynyt rohkeutta toivotulla tavalla. Vastuun otto ja johtajuus puuttui. Kukaan ei päässyt omalle hyvälle tasolle. Pelit sinänsä olisi ollut juuri meidän tasoisia ja sopineet meille täysin. Omalla hyvällä pelillä olisi ollut mahdollisuus voittaa kaikki mutta, alisuorituksella tulisi kuokkaan joka pelissä.

Kolme ekaa peliä hävittiin ja viimeisestä kaivettiin voitto. Peli sinänsä ei ollut juurikaan erilainen. Syöttö hieman parani ja vastustaja epäröi vastaanotossa.
Ikävä tapaus sattui toisen pelin toisessa erässä kun Kappe loukkasi peukalonsa ja joutui jättämään kentän. Loppu turnaus jouduttiin pelaamaan ilman vaihtopelaajia.

Turnaus tilastoja:

Parma - Loimu VO 38% / HY 40%
Ossi ja Ville VO 60%
Teemu HY 40% 6 +5

Loimu - LP Kang VO 51% / HY 22%
Samppa VO 78% 
Ossi HY 38% 4 -1

Loimu - KoiKu VO 24% / HY 26%
Teemu VO 56%
Samppa HY 50% 5 -1

BV CP - Loimu VO 47% / HY 46%
Teemu VO 100%
Teemu HY 75% 8 +6

Vaikka koko turnaus oli alavireinen niin taas opittiin paljon. Ensimmäisen kosketuksen tärkeys korostui sekä vastuun kantaminen.
Loimu pelasi ja jatkaa viimeisessä poolissa G4, otetaan tästä pieni tulostavoite. Kauden mittaan noustaan ylemmäs. Seuraava turnaus 12.11 onkin sitten jo pidemmällä, järjestäjänä Korpilahden Pyrintö Jyväskylästä. Sinne lähdetään taas pienen harjoittelun jälkeen ja hieman isommalla uskolla omaan tekemiseen.


Toni

tiistai 18. lokakuuta 2016

D- AM taso turnaus Ypäjällä 15.10.2016

Loimu Mustat

Loimun D-pojat jaettu kahteen joukkueeseen. Loimu Mustat koostuu, ainakin toistaiseksi, vanhemmista D-ikäisistä pojista. Heitä on kuitenkin vain neljä, Jimi, Ville, Roni ja Teemu,  joten apuja joudutaan varmaan kauden mittaan pyytämään Oransseista.
Taso turnaukseen lähdettiin nyt kuitenkin neljän pojan kokoisella joukkueella. Turnauksessa kolme peliä, uudella nimellä esiintynyt Salon Viesti Heikkiniemen johdolla, Ypäjän Yllätys, joka myös uusi joukkue, ainakin meille ja tutumpana meidän oma Oranssit.
Odotukset turnauksesta oli oman pelin löytyminen ja yläkautta syötön sovittaminen mini kentälle sekä liikkuvaa ja taistelevaa pelaamista loppuun asti.

Loimu Mustat – Salon Viesti                                  2-0  (25-21, 25-22)
Etukäteen odotin tästä pelistä tiukkaa vääntöä, kuten Samin joukkueiden kanssa on ollut kohta kymmenen vuotta. Pelin taso ei ihan pilviin nyt noussut mutta kuitenkin reilusti irti maasta. Kauden avauspeliksi se ei ollut yhtään heikko kummaltakaan. Pieni varovaisuus kuitenkin paistoi läpi koko ottelun joka puolestaan johtui osakseen pienestä kentästä ja ahtaasta syöttötilasta. Loimu Mustat hallitsi ottelua hienoisesti alusta loppuun. Toista erää Loimu johti jo lähes kymmenellä pisteellä mutta, lopun herpaantuminen ja seisoskelu meinasi kostautua. Voitto kuitenkin tuli, mikä puolestaan loi ja toi rutkasti itseluottamusta jatkoon.

Loimu Mustat – Loimu Oranssit                           2-0  (25-15, 25-19)
Toisessa pelissä vastassa ”omat”. Meidän oma Oranssit koostuu kuudesta  -05 ja yhdestä -07 pojasta. Joukkue on todella laadukas ja yksi nuorempi poika sopii joukkueeseen täydellisesti. Tässä pelissä nähtiin lukuisia aivan upeita puolustuksia kummaltakin joukkueelta. Peliä päästiin pelaamaan kentällä jossa oli paljon syöttötilaa. Se merkitsi että kovaa hypäriä nähtäisiin paljon. Ja niin myös nähtiin, kummaltakin joukkueelta. Mustat ottivat tästäkin pelistä kuitenkin voiton mutta, täysillä piti pelata alusta loppuun.

YpäY Dtp – Loimu Mustat                                        0-2  (15-25, 13-25)
Turnauksen kolmas ja viimeinen peli. Vastassa järjestävän seuran Ypäjän Yllätyksen joukkue. Joukkueessa oli mukana myös muutama tyttö, hienoa.  Viimeiseen peliin Mustilla oli erittäin hyvä lataus eikä Ypäjän Yllätystä päästetty yllättämään. Loimu hallitsi peliä melko suvereenisti. Etenkin kova syöttö puri tehokkaasti. Selvä voitto Loimulle.

Yhteenveto
Uusi sääntö syötön osalta oli loistava parannus D-sarjaan, toivottavasti sääntö laajenee ja pian saataisiin syöttää myös vanhemmassa eli C-sarjassa yläkautta, koko sarjan osalta. Myös syötön vaihto kahden syötön välein on hyvä homma. Näin pelit pysyy tasaisena vaikka joku olisikin ylivoimainen syöttäjä.                                    Pelit lähtivät käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Mustat oli turnauksen ykkönen ja Oranssit turnauksen kakkonen. Kun mennään pooli turnaukseen kolmen viikon päästä niin Mustat pelaa ”ykkös” ja Oranssit ”kakkos” poolissa. Kaikenkaikkiaan syksyn monipuolinen harjoittelu on tuottanut tulosta. Jokainen pelaaja pystyi vielä venymään turnauksessa huippusuorituksiin joten, asennekin oli huippuluokkaa. Lauri peluutti Oransseja hienolla tavalla ja tulos oli sielläkin sen mukaista. Kolmen viikon päästä kun D-sarjaa jatketaan pelaa Mustat kotona ja Oranssit ”Vammalassa” vai mikä se nyt oli……..      

-TM-

Loimu Mustat ja valmentajat Petri Lindholm (vas) ja Toni Mansikkaviita (oik).

Loimu Oranssit

Lauantaina 15.10.2016 pelattiin kauden ensimmäinen D-junnuturnaus Ypäjällä. Loimun Oranssi lähti peliin laajalla kokoonpanolla, johon kuuluivat Jesse, Ossi, Julius, Aatu, Riku, Samuel ja Tuomas.
Alussa sovittiin, että pelataan viiden kierrolla, ja kahta vaihtomiestä vaihdetaan pelien aikana tilanteen mukaan siten, että kaikki pelaavat.

Ensimmäinen peli oli järjestäjäseura Ypäjän Yllätystä vastaan. Ypäjän joukkueessa pelasivat pääosin tyttöpelaajat, mukaan mahtui yksi poika. Tytöt pelasivat teknisesti ehjää ja perusvarmaa peliä, joten alusta asti oli selvää, että Loimun tuli onnistua sekä peruspelissä että ratkaisuissa. Alku olikin melko tasaista, koska helpot hyökkäykset eivät menneet läpi. Ratkaisut muodostuivat enimmäkseen omista virheistä.
Silmiin pistävää oli omien syöttövirheiden määrä. Vastustajalle annettiin vähintäänkin kymmenen pistettä omilla syötöillä, mikä johti siihen, että erä oli tasainen. Pojat kuitenkin uskoivat omaan tekemiseen ja ensimmäinen erä voitettiin ilman ylimääräistä jännitystä.

Toinen erä ei merkittävästi poikennut ensimmäisestä, Loimu Oranssit vei pelin 2-0.
Tärkeitä havaintoja pelistä: omien virheiden suuri määrä, vaikeuksia nostaa riittävän laadukkaita nostoja passarille, jotta päästäisin rakentamaan kunnon hyökkäyksiä, onnistuessaan loistavia ja rohkeita hyökkäyksiä aika ajoin, muutamia eriävään hyviä palloralleja ja hienoa liikettä ja yrittämistä. Jessen muutamat onnistuneet syötöt säväyttivät ja herättivät joukkuetta. Ossi hyvää perustekemistä. Koko joukkueella tärkeitä onnistumisia. Tuomas pääsi passaamaan muutaman herkkupalan Samuelille.

Toisessa pelissä Loimun Mustaa joukkuetta eli vanhempia poikia vastaan näkyi pienoinen uskon puute omaan tekemiseen ja osaamiseen. Molemmissa erissä oltiin hyvin alussa mukana ja voitettiin palloja omilla ratkaisuilla. Kuitenkin isompien poikien vahva hyökkäyspelaamisen näkyi tulostaululle erien puolen välin tuntumassa. Tässä pelissä oli jo lentopallon tuntua, ja yksittäiset pallot hienoa seurattavaa. Koko joukkueelta kohtalainen suoritus, mutta jatkossa pitää uskaltaa voittaa myös vaikeita pelejä. Tärkein pelillinen huomio se, että passarin liike kakkoskosketukseen pitää olla paremmin valmisteltu. Kyse on enemmänkin hereillä olosta, puheesta ja sopimisesta. Liikaa pelattiin edelleen helppoja palloja verkolla alakautta. Laadukkaat sormikosketukset mukaan pelin rakentamiseen.

Kolmas peli oli päivän tärkein onnistuminen. LP Viestiä ehkä kunnioitettiin hieman liikaa lämmittelyvaiheessa, kun vastustajan isot pojat löivät komeita iskuja verkon yli. Peli lähti käyntiin kuitenkin vahvassa Oranssien ohjauksessa. Oman pelin salaisuus oli ehdottomasti laadukas peruspeli. Ensimmäisen erän alku ja samalla koko peli ratkesi vastustajan helpohkoihin virheisiin, kun joukkueemme sai hoidettua peruspelillä pallot verkon yli. Paikka paikoin nähtiin ehjää pelin rakentamista ja siitä seuranneita loistohyökkäyksiä. Edelleen suuri määrä verkkosyöttöjä piti kaverin mukana pelissä.

Toinen erä olikin melkoinen jännitysnäytelmä, kun Oranssit menetti hyvän johtoasemansa vastustajalle erän puolivälissä. Joukkue ei kuitenkaan menettänyt hermojaan, vaan uskoi omaan tekemiseensä, mikä on erinomaisen pelaavan joukkueen merkki. Tällä asenteella kaikki pelit on voitettavissa. Aatun nostot ja Juliuksen taistelu vähästä pelaajasta huolimatta olivat merkillepantavaa. Erän puolivälissä Oranssit menetti paljon pisteitä ns. roskapalloissa sekä verkko- ja viivavirheissä. Pelin henkinen käänne tapahtui, kun Ossi katkaisi yhden roskapallon malttamalla antaa sen Tuomakselle verkolla. Tuomas passasi takaisin ja pam! Tässä nähtiin pelin hallinnan merkitys.Lopulta peli ratkesi vasta jatkopalloilla, mutta Oranssien maltti piti hienosti loppuun asti.
Tästä on hyvä jatkaa!
 
-Lauri-

Loimu Oranssit ja valmentaja Lauri Inna.



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

C-poikien kauden avausturnaus Halikossa

2016-2017 Kausi kännistyi Loimun D/C poikien osalta 1.10.2016 Halikossa. C-turnaus oli ns. tasonmittaus turnaus josta määräytyy aloituspooli. Joukkue jolla matkaan lähdettiin koostui kahdeksasta 2003-2005 syntyneistä pojista. 2003 Eetu, Kappe ja Onni, 2004 Jimi, Ville ( C ) ja Roni, sekä 2005 Tumppi ja Ossi. Ronilla ja Jimillä ennestään edustuksia kuusikkopelistä. 2003 syntyneet pelasivat nyt ensimmäiset lentopallopelinsä. Kokonaisuutena voidaan siis todeta, että joukkue oli ensi kertaa kuusikkona pelaamassa. Tältä pohjalta tavoitteet asetettiinkin enemmän pelin kehittämiseen kuin tulokseen. Staffi Halikossa Toni PV, Petu II-valm. Late tilastot ja Nikke huoltaja.




Viesti W – Loimu               2-1 (25-19, 26-28, 15-8)
Ensimmäinen peli alkoi jännittävin tunnelmin ja Viesti Heikkiniemen johdolla veikin erän alkua miten tahtoi. Erän kuluessa Loimun pojat saivat juonesta kiinni ja saivat 7 pisteen karkumatkan kiinni. Peli oli tasan 17-17. Noihin lukemiin kuiten kiri hyytyi ja loppuerä Viestille 8-2 ja sitä myöden Viesti erävoittoon.
Toiseen erään lähti selvästi taistelevampi Loimu. Reilu johto kuitenkin hyytyi loppua kohti kun Viesti paransi pelaamistaan. Jatkopisteiden jälkeen tärkeä erävoitto, etenkin itsetunnolle, Loimun pojille. Kolmannessa erässä näytti että ”vatsa oli jo täynnä” kun kerran oli erä voitettu. Viesti vei ja Loimu vikisi. Lopussa hieman kaunisteltiin numeroita mutta erä päättyi Loimun syöttövirheeseen. Viestille ansaittu 2-1 voitto, he halusivat voittoa enemmän ja tekivät vähemmän helppoja virheitä.
VO 45%, HY 28%, 17/+12  VO Jimi 100%, HY Tumppi 63%, 5/+5




Loimu -  ViLePa                  0-2 (11-25, 21-25)
Toiseen peliin. Vastustajalla oli yksi tyttökin mukana. Tämä tyttö oli joukkueelleen selkeä vahvistus. Hienoa että hyvät tytöt lähtevät rohkeasti mukaan poikien turnaukseen. Ensimmäinen erä meni kokonaan läpi sormien. Peli ei käynnistynyt ollenkaan. Erätauollakaan sitä ei kerrattu vaan otettiin suunta kohti uutta. Se olikin ihan toisen näköistä tekemistä. Harmi että hyvä peli ei riittänyt tällä kertaa erävoittoon asti. Hienoja suorituyksia kuitenkin roppakaupalla.
VO 45%, HY 27%, 10/-1     VO Roni 100%, HY Ossi 50%, 3/+1




Loimu – PuMa                    0-2 (8-25, 8-25)
Viimeinen peli. Ennen peliä tuli pojilta kommentteja vastustajasta. – Ei kai me noita vastaan pelata, - Kylläpä ne lujaa. Vastassa siis todellinen lentopallojoukkue isolla Jiillä. Todella fyysinen ryhmä. Heidän tekemistä oli ilo seurata. Tavoitteena tässä pelissä oli yksittäisissä suorituksissa. Hienoja suorituksia tulikin vaikka vastapainoksi kunnioitus oli hieman liiankin suurta vastustajaa kohtaan ja se kääntyi nöyristelyksi. Kuitenkin tässäkin pelissä loistavia yksittäisiä suorituksia ja pisteiden valossa me olimme paras joukkue PuMaa vastaan. Mieleen jäi etenkin Kappen hyvät takakenttä puolustukset.
VO 67%, HY 26%, 5/-1       VO Tumppi 75%, HY Ville 100%, 1/+1





Yhteenveto
Turnaus kokonaisuutena paljon odotettua parempi. Pelitapa saatiin sisäistettyä melko hyvin viikossa. Turnauksen sisällä peli parani ja etenkin palloton pelaaminen johon kiinnitettiin kokoajan paljon huomiota. Turnauksen ”sisupuukon” ansaitsee Kappe. Hän otti ”vanhempana” isoa roolia ja etenkin erinomaisella asenteellaan sai toisetkin ylittämään itsensä. hienoa oli nähdä valtavaa paloa kentälle ja pelaamaan vaikka pojalla elämänsä ensimmäinen lentopallopeli. Kaiken kaikkiaan jokainen poika ansaitsee hyvän arvosanan muutama jopa kiitettävän J. Peliaikaa jaettiin kaikille ja jokaiselle tuli erinomaisia suorituksia. Kolmen viikon päästä seuraavaan turnaukseen. Silloin pelataan jo poolivaihetta ja vastassa on oman tasoisia joukkueita. Silloin otetaan jo pientä tuloksellistakin tavoitetta.


Toni

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kausi paketissa.

Pieni yhteenveto kun molempien (E / D) sarjojen finaalit on pelattu. 

D-Mustien kanssa päästiin kaudella 2015-2016 finaali turnaukseen pelaamaan sij. 1-12. Finaaliin pääsy oli joukkueella tavoite, joten kautta voidaan pitää onnistuneena kun tavoite saavutettiin. Ei ihan kuitenkaan. Tavoite nousi kauden mittaan ylemmäs. Parhaimmillaan pelaaminen on huippu luokkaa, ottaen iän huomioon. Ilmeisesti nuoresta iästä ja valmentajan luomasta pelitavasta johtuen ”tason” säilyttäminen turnauksessa tai pelissä on haastavaa. Pelin sisällä voi olla erä huippua ja toiseen erään peli voi romahtaa. Hyvää on se että siellä kuitenkin on jo huippu osaamista, joten oikealla tiellä ollaan.

Finaali turnaus oli juuri edellä mainitun kaltainen. Sijoitukseksi jäi 12. se oli sijoituksena kuitenkin hyvä sillä Loimu Mustat oli turnauksen toiseksi nuorin joukkue.     D-ikäisistä kausi jatkuu vielä parilla pojalla jotka ovat saaneet kutsun Loimun C-poikien SM-finaaleihin KuortaneelleHyvä Roni ja Jimi. 

E-Oransseilla tavoite oli korkeampi. Onhan joukkue yhtä poikaa lukuun ottamatta jo vanhempaa E-ikää. AM-kulta hakusessasuunnattiin Sastamalaan lopputurnaukseen. 


Urheilun suola on se että, koskaan ei tiedä miten tulee peleissä käymään. Se saatiin karvaasti kokea kun VaLePa Galaxy rankaisi alkusarjassa, voittaen pelin 2-1. Tämä tiesi että kauden ”päävastustaja” VaLePa Mustang tulee vastaan jo välierässä. Mustangia ei ole pystytty kauden kohtaamisissa voittamaan. Nyt se oli lähimpänä kun välierä pelistä tappiolukemin 2-1. Viimeisenä pelinä kaudella oli jäljellä pronssipeli Säkylää vastaan. Pelissä oli kuitenkin selkeä tasoero ja Loimulle 2-0 voitto alakuloisella pelaamisella. 

Mitali kuitenkin kaudesta lämmittää mieltä muutaman päivän päästä J

Kausi jatkuu Power Cupiin asti peruskuntokaudella (PK1) Powerin jälkeen siirrytään Beach Volleyn saloihin. Ylimenokausi menee heinäkuulle. Elokuussa alkaa PK2. Syyskuussa aletaan valmistautua seuraavaan kauteen. Kaudella tuleekin paljon uutta kun aloitetaan pelaamaan C-sarjaa isolla kentällä kuusikolla. Paljon uutta siis tulossa, sinne uudella innolla ja pidetään mielessä että ”kesällä lentopalloilija tehdään”


Hyvää treenikesää kaikille Loimulaisille ja hyville kilpakumppaneille. Innolla jäädään odottamaan uutta kautta ja uusia kohtaamisia. 

 

Lentis terveisin,Toni  Mansikkaviita