torstai 18. joulukuuta 2014

Ansaitulle Joulutauolle!!!

 

Syyspuoli alkaa olemaan taputeltu ja on aika hiljentyä ja rauhoittua joulua viettoon.           

Vedetään kuitenkin pieni yhteenveto syksystä.                                                   Poikien kanssa aloitettiin elokuussa. silloin poikia oli ringissä kymmenkunta, valmentajia kolme, Toni, Petu ja Antti,  jojo Samppa  sekä ”rättivääpeli” Arto. Toni oli uutena tulokkaana astumassa pv:n saappaisiin.  Elokuu harjoiteltiin vielä ulkona, kaksi kertaa/vko. Syyskuun alussa siirryttiin kokonaan sisälle ja lisättiin yksi harjoituskerta. Syyskuussa tehtiin ammattikoulun saliin remonttia ja joukkue oli evakossa Ruskolla, Ruskotalolla saatiin kuitenkin vedettyä hyviä harjoituksia innokkaalle poikajoukolle.  Syyskuun aikana myös treenaajien määrä kasvoi 17 poikaan, tulipa mukaan jopa yksi -08 syntynyt poika lentiskoulun puoleltakin. Saku on ollut iloinen aktiivinen poika joka sopii hienosti ryhmään vaikka on neljä vuotta nuorempi kuin meidän ”vanhukset”. 

Harjoitukset on jaksotettu neljän viikon jaksoihin. Tällä kaudella on keskitytty erittäin paljon yleistaitavuuteen, liikkuvuuteen ja valmiuteen. Jokainen poika on ottanut isoja askelia eteenpäin. Pojat jaettiin syyskuussa kolmeen joukkueeseen, Yksi joukkue pelasi Tiikeri-sarjaa ja kaksi joukkuetta AM-sarjaa. Joukkueille luodut tavoitteet eivät olleet tulostavoitteita vaan pelillisiä. Toki voittojakin on tullut ihan kivasti mutta, pelilliset tavoitteet saavutettiin lähes täydellisesti. Aina pitää kuitenkin hieman olla varaa kiristää J

Pojille pidettiin myös syyskuussa testit ja toiset joulukuussa. Hienosti oli kaikilla tulokset parantuneet, seuraavat testit pidetään helmi-maalisuussa ja viimeiset toukokuussa. 

Joulukuussa pelattiin myös sisäinen pienpeliturnaus. Ryhmä jaettiin kahteen ryhmään joista kummastakin ryhmästä nousi yksi voittaja. Toisessa ryhmässä voittajaksi tiensä raivasi Juuso ja toisessa Roni. ONNEA!!

Alkuvuodesta siirrytään taas askel ylemmäksi kun aloitetaan harjoittelemaan neljällä pelaamista. todelliset harjoitukset tulee D-sarjan myötä, johon joukkue ilmoittautui kevään kunniaksi. Syksyllä 2015 iso osa pojista on kuitenkin jo D-ikäisiä.

 

Erityisen Hyvää ja Rauhallista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta Samppa, Roni, Ossi, Ville, Jimi, LateNokke, Aku, Roope, JebaVenni, Riku, Juuso, Jesse, Kimi, Matias ja Saku sekä poikien vanhemmille ja isovanhemmille jotka ovat olleet loistavasti ja aktiivisesti mukana poikien harrastuksessa, kannustaen aina todella fiksusti ja positiivisella mielellä. Vielä erikoiskiitokset Sampalle joka on hoitanut joukkueenjohtajan toimen vähintäänkin kiitettävästi sekä, Artolle joka rättivääpelinä on hoitanut asusteet ja muut tarvikkeet.  

Nyt ladataan joululomalla patterit täyteen ja jatketaan samanlaisella innolla alkuvuodesta kohti kevättä ja power cuppia

 

Toni 


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

maanantai 1. joulukuuta 2014

Tiikerit Halikossa 3. turnauksessa 15.11.2014

Aamulla Halikkoon suuntasi viisi Tiikeriä. Joukkueesta puuttui yksi mutta, runsaslukuisen ryhmän pelaamiseen se ei vaikuttanut.  Mukana tällä kertaa Kimi, Riku, Venni, Jesse ja Matias.               Ensimmäiseen  peliin valmistauduttiin hyvin, samoin kuin aina ennenkin. 

Jankko – Loimu 2-0 (25-16, 25-16)

Vastaan Loimaan Jankko. Aluksi peli oli hieman tahmeaa. Toiseen erään saatiin hieman paremmin ryhtiä tekemiseen. Ajoittain pelattiin jopa omilla äärirajoilla. Pelistä jäi paljon hyvää ja paljon opittavaa. Yhteispisteissä saatiin kaksi pistettä enemmän kuin ensi kohtaamisella J

 

Loimu – Maskun Teräs 0-2 (21-25, 17-25)

Maskua vastaan oli lupa odottaa tiukkaa vääntöä. Edellinen kohtaaminen oli ollut juuri sellainen. Pelin alussa Maskulaiset saivat hyvän etumatkan ja vaikka Loimun pojat hyvin kirivätkin niin se ei ihan riittänyt vaan erävoitto Matkasi Maskuun. Toisessa erässä ei saatu kurssia muutettua vaan Maskulaisille ansaittu voitto 2-0.

 

Loimu – Pori Lentis 1-2 (16-25, 25-13, 6-15)

Turnauksen viimeinen peli. Viimeksi olimme Porilaiset voittaneet, joten sitä lähdettiin nytkin selkeästi hakemaan. Ensimmäinen erä oli kuitenkin Loimun pojilta uneliasta toimintaa, erä Poriin selvin numeroin. Toiseen erään lähdettiin kuitenkin voittoa uhkuen. Erä olikin Loimun näytöstä. Kolmannessa erässä kuitenkin ryhti katosi ja Porilaiset olivat voittonsa ansainneet. 

 

Turnauksesta jäi käteen paljon asioita ja oppimista. Edelleen valmiusasennon korostamista, pallon lukemista, äänen käyttöä, joukkueessa toimimista, kannustusta……. ja ihan kaikkea mikä kuuluu pelaamiseen ja urheiluun.Paljon oli kuitenkin hyvääkin. Esim. kannustaminen oli välillä ihan huimaa. Pisteiden jälkeinen tuuletus, vaihtopenkkiä myöden oli todella ihailtavaa.                    Seuraavaksi  7.12.2014 matka jatkuu vuoden viimeiseen E-turnaukseen Loimaalle. Siellä taas pelataan iloisin mielin J

 

Toni

Pantterit Halikossa 15.11.2014

Pantterit pelasivat Halikossa uudella kokoonpanolla. Vanhoja panttereita oli paikalla Nooa, Roope ja Lauri. Uutena Pantterina esittäytyi Venni joka tuli Tiikeri-sarjasta tuuraamaan koska Aku ja Jetro olivat estyneet turnauksesta. Myös pelivalmentaja oli uusi kun Toni astui pelissä joukkueen peräsimeen. 

 

Valepa Mustang – Loimu Pantterit  2-0 

Turnauksen ensimmäinen peli. Vastassa mestarisuosikkeihin lukeutuva Valepa. Peli selvin numeroin Valepalle. Pantteriedenpeli oli kuitenkin ajoittain oikein hyvää ja valmentaja vuodattikin pelin jälkeen paljon positiivista palautetta. Ennenkaikkea pallojen loppuunasti pelaaminen oli hyvällä tasolla. Jos vaan vastustaja on parempi niin sille ie mitään voida. Oma peli kun vaan saadaan pidettyä siinä ruodussa kuin mitä se parhaimmillaan voi olla niin, silloin voidaan olla tyytyväisiä. 

 

Loimu Pantterit – RV Red 0-2

Ensimmäisen hyvän pelin jälkeen oli toivottavaa että samanlainen rytmi säilyisi isäntä joukkuettakin vastaan. Toisin kuitenkin kävi. Missään vaiheessa ei päästy omalle tasolle. Kaikki kunnia RV:njoukkueelle. 

Loimu Pantterit – Maskun Titaani 0-2

Vastassa naapuri joka Vanteen Ossin johdolla tulee menemään pitkälle tänä vuonna. Maskulaiset pelasivat hienoa lentopalloa ja antoivat hyvän oppitunnin Panttereille. 

 

Valepa Mustang – Loimu Pantterit 2-0

Viimeinen peli ja toinen kohtaaminen Valepaa vastaan tässä turnauksessa. Iltapäivällä alkoi ehkä hieman jo ajatus karkailemaan mutta silti koitettiin taistella vahvaa Valepaavastaan. siinä ei kuitenkaan paljon pyristelyt auttaneet, niin vahva Valepa oli. Onnea  Valepa

Turnauksesta jäi paljon hyvää. Päällimmäisenä ja positiivisempana yllätyksenä joukkueen asenne ”parhaina hetkinä”. Eritoten ”Nokke” on loistava esimerkki miten palloja yritetään hakea loppuun asti. Hieman hiljainen työmyyrä joka syttyy pelissä loistamaan. Äärettömän arvokas ja jokaisen joukkueen toive pelaaja. Hyvin suoriutuivat myös Roope ja ”Late” sekä Venni, joka teki ensiesiintymisen ”kopittomassa” pelissä, ansaiten paikan joukkueessa. Vaikka hyökkääminen hieman tuotti tuskaa niin VO ja puolustus olivat erittäinkin hyvällä tasolla, myös syöttö jota hieman jännitettiin oli hyvä. Ja onhan poika vielä F-ikäinen J Seuraavaksi joukkue suuntaa Vammalaan 6.12 ja silloin olisi tarkoitus ottaa kauden ensimmäiset erävoitot. 

Toni