maanantai 8. helmikuuta 2016

D-Mustat Ylöjärvellä 7.2.2016

7.2.2016 oleva D-turnaus tarjosi todellisia haasteita. Haasteita eniten tarjosi joukkueiden muodostaminen. Sairastumisia, muita lajeja ja loukkaantumisia ollut kaudella todella paljon. Jotenkin saatu aina junailtua mutta, nyt meinasi olla ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. 
Mutta lopulta, kaikki päätyi hyvin. 
Loimu D-Mustissa pelasi kolme pelaajaa. Kiitos vastujaille että nämä kolme poikaa pääsivät pelaamaan. Tällä kertaa nimittäin jouduttiin rikkomaan sääntöjä. Vajaa lukuisena kun ei saisi pelata. 
Mustien kokoonpanossa Jimi ja Samppa ja Ossi, jotka olivat lainassa Loimu Oransseista. Sinne taas jouduttiin ottamaan uusia pelaajia Ossin ja Sampan paikalle. 

Ylöjävellä Mustat pelasivat kolme peliä. Mennessä turnaukseen oli valmentajan ajatuksissa, "mitähän tästä tulee" ajatus. Pelatessa oli kuitenkin kaikki toisin. Vaikka joukkue hävisi kaikki pelit oli valmentaja näkemäänsä tyytyväinen. Kaikista paikalla olleista joukkueista Loimun Mustat pelasivat viihdyttävintä lentopalloa. 
Ne pallot jotka keskityttiin ja oltiin pelin sisällä täydellisesti mukana oli ihailtavaa tekemistä. 
Toisaalta keskittyminen ei riittänyt niin paljoa kuin olisi tarvinnut mutta, erittäin hyvä maku jäi kuitenkin päivän päätteeksi. Samppa ja Ossi tulivat auttamaan Oransseista, ja paikkasivat täydellisesti puuttuvat pelaajat. Vaikka he ovat vielä E-ikäisiä se ei näkynyty missään....
Seuraavaksi D-Mustat jatkaa pelaamista D-poolissa. 
Kuluvan kauden tavoite on kova kun se on kauden mittaan nostettu. Tavoitteena on paikka Aluemestaruus finaaleihin ja sijoitus kasin joukkoon....... 

Seuraava D-turnauspäivä ei ole vielä päätetty. Sitä vetäydytään nyt odottamaan ja sillävälin voidaan vaikka harjoitella lentopalloa :)

Toni