sunnuntai 21. lokakuuta 2018

C-Oranssit esikuvien jalanjäljillä

Sunnuntaina 21.10 Loimun toinen C-joukkue oli isäntänä 1-sarjan D2-poolissa. Pelit pelattiin Kerttulassa ja pukukoppina Liiga-Loimun pyhättö. 
Sairaus koetteli myös Oransseja, aivan kuten edellisenä päivänä Loimu Mustiakin. 
Kokoonpanossa kerttulassa oli Roope, Julius, Jesse, Niklas, Venni, Aatu ja Eemi. 

Loimu - KAJE 0-2 (16-25, 21-25)
Ensimmäisessä pelissä vastaan luisteli Luolajan Kajastus. Erä alkoikin erittäin hyvin käyntiin kun Roopen syöttövuorolla taidettiin johtaa 4-0. Kymmenen pisteen vaiheilla tilanne kuitenkin tasoittui. Loppuerä yhteen maaliin. 
Toinen erä alkoi myös hyvin. Mutta se ei kantanut kovinkaan pitkään. Lopussa hieman terästyttiin ja kaunisteltiin loppulukemia. 
Vastusta oli lähellä meidän tasoa. Jopa voittoon olisi ollut mahdollisuus. Johtajuutta puuttui kentältä. Vastuun ottaminen oli melkoisen vaikeaa. 
Vastujalle ansaittu voitto. 

VanLe - Loimu 2-0 (25-12, 25-18)
Toinen peli ja vastus vs. meidän kokoonpano. Tavoitteet yksittäisissä onnistumisissa ja omien paikkojen sisäistäminen, pelin seuraaminen ja äänen käyttö. 
Oli ehkä kuitenkin liikaa asioita johon piti keskittyä. 
Vaikea peli. Toki muutama yksittäinen hyvä tilanne kentällä nähtiin. 

Loimu - PuMa 0-2 (11-25, 21-25)
Päivän kolmas peli ja vastuja samaa tasoa VanLen kanssa. Tässä pelissä erikoisia tilanteita ja kokoonpanoja nähtiin enemmänkin. Ensimmäisessä erässä Venni pelasi lentopallouransa ensimmäisen kerran passarina. Arvostus tuota pelipaikkaa kohtaan varmaan nousi melkoisesti. 
Toiseen erään passari vaihdettiin kun Aatu asteli tuohon pelin pyörittäjän rooliin, myös hän oli tuossa roolissa ensimmäistä kertaa. Aatu suoriutuikin pestistä varsin mallikkaasti ja mikä parasta, hymyssä suin. 
Valmentaja totesikin pelin jälkeen että Aatu on "sairaan nopee". 

Tänään turnauksessa kolme peliä. Kome tärkeää mahdollisuutta oppia paljon hienosta lajista, lentopallosta. Mutta jotta oppimista tapahtuu, pitää olla halua ja tahtoa ja tekemisestä pitää nauttia. Jotta pystyy nauttimaan pitää luottaa omaan ja kaverin pelaamiseen. Jotta voi luottaa, pitää harjoitella ja olla osa joukkuetta. 
Tänään, vaikka pelit menivät molli voittoisesti, tapahtui sitä oppia ja syöttöhän oli ihan hyvää koko päivän. Joukkueen Sisu-puukon päivän peleistä ansaitsi Aatu. Reippaalla asenteella ja vastuunottamisella osoittaen johtajuutta kentällä. 
Seuraavaan C-turnaukseen kun saadaan koko joukkue jalkeille ja hieman harjoitellaan niin pelaaminen näyttää ja tuntuu taatusti paremmalta. 
Seuraavaksi 18.11 joukkue matkaa Kajastuksen vieraaksi. Ennen tuota turnausta on kuitenkin osalle B-sarjan pelit ja muutamalle pojalle D-sarja. Mutta ennen kaikkea monta harjoitusta jossa tehdään taas paljon sormi - ja hihalyöntejä. 
Huomenna ollaan hieman parempia kuin tänään. 

Toni

Syöttö, 40%, 18/-1
Niku 56%, 7/+5
Jesse 53%, 5/0
Aatu 44%, 2/0

HY, 22%, 25/-10
Roope, 31%, 9/+4
Jesse, 26%, 6/0
Niku, 27%, 3/-1

Torjunta, 2
Julle 1
Jesse 1

VO, 35%, exil. 17/ -27
Niku 50%, exil. 5/ -4
Aatu 46%, exil. 3/ -2
Roope 44%, exil. 2 / -3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti