keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Syyskausi paketissa.

Syksyllä rinkiin lähti vajaa parikymmentä poikaa, ja lisää on tullut. Meillä on ollut laaja ikähaitari mutta pojat ovat ottaneet kaikki hienosti mukaan, iästä ja taitosaosta huolimatta. 
Harjoituksissa on harjoiteltu paljon monipuolisia taitoja, on heitetty, työnnetty, hypitty, juostu, ryömitty, pompittu, kieritty jne jne......
Pelillisiä harjoituksia on tullut todella vähän, johtuen etenkin ryhmän koosta. Onneksi torstain harjoituksissa on kaksi kentää käytössä jossa päästään kenttäharjoituksiin. 
Osa pojista on pelannut kahta sarjaa, E ja D sarjoja. D-ikäiset ovat keskittyneet vain D-peleihin.  Paljon on pojat kauden mittaan kehittyneet ja samoin valmentajatkin :) 
Peli on mennyt valtavasti eteenpäin ja nyt aletaaan isommin laajentamaan tekemistä myös siihen itseajattelun ja oivaltamisen maailmaan. 

Kiitokset vanhemmille hienosta joululahjasta, olin otettu. Lähes kaikki teistä ovat mukana joissakin tehtävissä, ainakin turnausjärjestelyjen osallisena. Tämä yhdessä toimiminen on iso osa että hommat toimii näin hienosti kuin ne nyt toimii. Mainittakoon vielä valmentajat Petu, Anssi, Marko ja lisäksi Sami, Toni K, Toni R, Seppo, Sipa, kiitos teidän panoksesta harjoituksissa. 
Puolikautta on mennyt todella nopeasti ja nyt alkaa jo kohta power cupiin ilmoittatuminen..
Hienoimman joululahjan järjesti kuitenkin pojat, viimeisissä treeneissä ennen joulua. 
Olin miettinyt jotain spesiaalia harjoituksiin. Keksinkin, hyvät lämmöt ja kuusikko harjoittelu isolla kentällä. Olin aivan pois tolaltani enkä ole lakannut vieläkään hymyilemästä, vaikka treenien loppumisesta on jo useita tunteja. Kuusikolla pelaaminen oli todella loistavaa, en olisi ikinä voinut kuvitella millaista se olisi. Peli oli rentoa ja vapautunutta. Lyönnit painuivat kenttään jatkuvasti. 
Nyt on kuitenkin aika vetää viikkoa happea ja rauhoittua joulun viettoon. 

Oikein levollista ja riemukasta joulua kaikille. 

Toni

Mustat Tampereella 20.12.2015

Syyskauden viimeiset pelit pelattiin D-mustien osalta Tampereella, perinteisen Rantaperkiön Iskun isännoidessä. C-poolissa oli isäntien ja meidän lisäksi Lempäälä ja Liedon Parma. 
Me olimme ohuella materiaalilla liikenteessä kun Ville sairastui juuri turnauksen alla. Paikalla oli Roni (C), Jimi, Teemu ja Sami, valmennuspuolesta vastasi Toni ja Petu. 

Parma - Loimu Mustat 0-2 (17-25, 23-25)
Loimun pojat aloittivat hyvin ja pelasivat ensimmäisen pelin erittäin hyvin. Pieniä notkahdukseja tuli mutta ne hetket jäivät melko lyhyiksi. Toinen erä varsinkin erittäin tiukka, voitto kuitenkin ansaitusti koska rohkeus palkitaan. 

Loimu Mustat - LeJy Mustat 0-2 (17-25, 21-25)
Turnauksen parasta joukkuetta vastaan, ei ihan saatu huippua kaivettua esiin. Ajoittain peli oli erittäin hienoa jossa varsinkin puolustukset nousivat esiin molemmin puolin verkkoa. 
LeJy oli kuitenkin rohkeampi ja ansaitsi voiton. Etenkin yksi pelaaja oli kirjaimellisesti ylitse muiden, taisi ottaa jopa kolme torjuntaakin peräkkäin :) 

RaIsku - Loimu Mustat 0-2 (10-25, 16-25)
Viimeinen peli. Odotettiin todella tiukkaa taistoa. RaIsku oli kuitenkin peluuttanut edelliseen peliin kaikki tehopelaajat ja meitä vastaan oli "kakkos nelikon" vuoro. 
Loimu hallitsi jokaista pelin osa-aluetta mielin määrin. Näin selkeä voitto. 

Yhteenvetona turnauksesta. 
Kauden paras turnaus. Tekeminen säilyi hyvällä tasolla koko ajan. Nyt oltiin hyvässä valmiudessa, pelin sisällä. Mikä puolestaan tuli esiin varsinkin puolustus pelaamisessamme. Passit ovat kehittyneet ja tämän myötä hyökkäyksestä saadaan paremmin tehoja. Turnauksessa Loimun pojilta nähtiin myös pari kertaa pelattu porras. Käytiinhän asiaa kerran treeneissä aikaisemmin. Turnauksen kuluessa kiinnitettiin myös aikaisempaa enemmän huomiota takaiseen pelaamiseen. 

Toni

E-pojat, AM-sarja, Raisio 13.12.2015

Loimu Oranssit, Aatu (C), Samuel, Jesse, Ossi ja Nooa. 
Vuoden viimeisessä turnauksessa Raision ammattikoululla. Lähtökohta ei ollut paras mahdollinen, flunssan kourissa ollut joukkue joutui kovan paikan eteen, riittääkö veto kolmeen peliin. 

Valepa Mustang - Loimu Oranssit 2-0 (25-12, 25-16)
Ensimmäinen peli sarjan mestariehdokasta vastaan. Aikaisemmat kohtaamiset menneet melko selvästi Vammalan suuntaan. Nyt kuitenkin päätettiin taistella todenteolla vahvaa Valepaa vastaan. 
Pelistä muodostuikin ehkä kauden paras ja hyvätasoisin ottelu. Vaikka numeroiden mukaan hävisimmekin selkeästi. Kovaa taistelua, huikeita puolustuksia ja kovia lyöntejä nähtiin puolin ja toisin. Joten voitto valepalle ei tullut itsestään. 
Hienoa oli huomata että kummankin joukkueen pelit ovat menneet paljon eteenpäin kauden mittaan. Saa nähdä miten huikeata peliä pojat pelaakaan keväällä. 

Loimu Oranssit - Valepa Galaxy 2-1 (25-27, 25-16, 17-15)
Toinen peli ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi, koko Raisiossa. 
Peli alkoi tahmeasti, valepan hallitessa. 7-1 tappioasema ei kuitenkaan lannistanut Loimun poikia vaan piste pisteeltä oranssipaitaiset kirivät ja jo puolierän krouvissa tilanne oli tasan. Lopussa rohkealla pelillä Loimu kuroi johtoa muutaman pisteen. Eräpallotilanteessa 24-21 alkoi puolestaan valepan taistelu, mikä puolestaan hyydytti loimulaiset. Erä lopulta valepalle jatkopisteillä. 
Toiseen erään sisuuntunut Loimu taisteli leijonan lailla ja vei erän selvin numeroin vaikka missään vaiheessa ei valepakaan näyttänyt luovuttamisen merkkejä. 
Kolmas erä muodostuikin varsinaiseksi trilleriksi. Alku oli Loimun hallintaa ja kaikki näyttikin tulevan kuin tarjottimella Loimun johtaessa 8-4. 
Sitten alkoi Valepan hillitön taistelu, eikä aikaakaan kun tilanne oli 10-10. Hyvästä noususta buustia saanut Valepa jatkoi hyviä otteita, ja pian johto 13-10. Tässä vaiheessa loimulle aikalisä jossa luotiin poikiin uskoa. Se ei vielä auttanut koska seuraavan pallon voitti Valepa. Tilanteessa 14-10 valepan johtaessa oli Loimun toinen aikalisä. Lisää uskoa poikiin, Jesse menee syöttämään ja syöttöön piti saada rohkeutta. Hyvin koko turnauksen syöttänyt Jesse syöttikin molemmat pinnat kotiin. Loimun tappioasemassa 12-14 oli kuitenkin taisteluhenki korkealla. Valepan syöttövuorolla Loimun rohkea side out tuotti tulosta ja tilanne oli pian tasan 14-14. Loimun syöttö, Valepa voitti pallon ja sai jo viidennen ottelupallon. Taas Loimun rohkeus palkittiin kun pallo lyötiin kenttään. 15-15 tilanteessa henki ja luotto omaan tekemiseen oli niin hurja että Loimun poikia ei pysäyttänyt mikään. Voitto loimulle jota juhlittiinkin kuin mestaruutta. Oli kyllä syytäkin. 

SäkU- Loimu Oranssit 0-2 (20-25, 16-25)
Turnauksen kolmas ja viimeinen peli. Pelistä ei paljon kerrottavaa. Kahden todella väsyneen joukkueen taaperrusta jonka Loimu voitti. 
Pelin sykähdyttävin hetki nähtiin kuitenkin toisessa erässä Loimun ottelupallotilanteessa kun tuomari (D-poika Roni) kutsui Loimun valmentajan luokseen ja ojensi hänelle punaisen kortin. Valmentajan hämmästyksestä tuomari käski ottamaan kortin ja avaamaan sen........ Siellä oli "Hyvää Joulua". 
Näihin ikimuistoisiin tunnelmiin oli hienoa päätää E-poikien pelien kalenterivuosi 2015. Viikon päästä vielä D-sarjaa jossa kuitenkin muutama E-poika nousee kentälle. Silloin vielä puolen kauden yhteenveto. 

Turnauksen jälkeen valmentajia vielä muistettiin joululahjoin joita vanhemmat olivat hankkineet. Suuret kiitokset lahjoista joista suurimpia ovat kuitenkin poikien iloiset ilmeet kentällä ja harjoituksissa. 

Toni 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Loimun D-pojat kotiturnauksessa 29.11.2015

Sunnuntaina 29.11. pelattiin Raisiossa kauden toinen pooliturnaus. Loimun molemmat, Mustat ja Oranssit olivat samassa D-poolissa. Mustat olivat nousseet edellisen turnauksen voiton myötä ja Oranssit tippuneet C-poolista. 
Mustat olivat liikkeellä vajaa miehityksellä, Ronin kärsien kotona flunssan kourissa. Jimi, Teemu, Ville ja Sami muodostivat tiiviin nelikon. Sami esiintyi ensi kertaa Loimun väreissä. 

Loimu Mustat - OrPo 2-1 (16-25, 25-16, 15-11)
Ensimmäinen peli. Vastassa täysin uusi tuttavuus, koskaan ennen ei oltu kohdattu Oriveden joukkuetta. 
Peli alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Vastustajan johtaessa 8-0 oli Toni käyttänyt jo molemmat aikalisätkin.  
Loppuerästä numeroita saatiin hieman kaunisteltua ja sammalla paremmin pelijuonesta kiinni. Toiseen erään kaikki muuttuikin sitten toisinpäin. Loimu määräsi tahdin kentällä. Tilanne ei muuttunut kolmanteen ja loimulle selvä voitto. 
Voiton avaimena oli pojilta fiksu syöttö, jolla saatiin vastustajan vastaanotto rikki eikä laadukkaita hyökkäyksiä tullut. Pelattiin täydet kolme erää ja joka erään pelaaminen parani. Alku oli siis hyvä. 

Loimu Oranssit - Loimu Mustat 0-2 (9-25, 19-25)
Loimun keskinäisiä välejä selviteltiin toisessa pelissä. Ennakkosuosin paineet kestäneet Mustat ottivat melko selvän voiton. Vastustajan kunniaksi, kentän "uusi mies" Onni pärjäsi hienosti ja samoin vielä F-ikäinen Aatu otti hienosti paikan joukkueessa. 

LeJy Oranssit - Loimu Mustat 2-1 (25-21, 18-25, 15-12)
Viimeisessä pelissä oli mahdollisuus voitolla turnausvoittoon. Yhdellä erävoitolla ja LeJyn voittaessa olisi kolme joukkuetta tasapisteissä. Panosta siis löytyi. 
Peli lähti taas kangerrellen käyntiin, varsinkin loistavat pelitaidot omaava Jimi oli alavireinen. Tiukkaa taistelua nähtiin koko kolme erää. Vastustaja puolusti todella hyvin. Joukkueet pelasivat hieman erilaisella taktiikalla, LeJy pelasi varmaa puolustus pelaamista ja koitti pisteet tehdä hyvillä SL-lyönneillä tyhjiin paikkoihin. Loimu taas perusti vahvaan hyökkäyspeliin ja palloa yritettiin lyödä väliin paikoista joista se ei olisi helppoa vanhemmiltakaan pelaajilta. Tämä rohkea pelaaminen kuitenkin sai valmentajalta kovasti kehuja. 
Tälläkertaa rohkea hyökkäys pelaaminen ei vielä tuonut voittoa mutta ensi kerralla se jo varmasti onnistuu :) 
Tiukan turnauksen voittajaksi Loimun Mustat kuitenkin selvisivät viimeisen pelin tappiosta huolimatta. Nousu C-pooliin varmistui kolmen eräpisteen turvin. 
Turnaus oli hyvä.. Paljon onnistumisia ja rohkeaa pelaamista. Eritoten omatoiminen ajattelu on todella hyvällä tasolla. Voittojen takeina oli turnauksessa, turnauksen pahin syöttö. Ja Jimin pieneen alavireeseenkin saatiin vastaus kun pojalta mitattiin kuume turnauksen jälkeen. Nyt muutama päivä lepoa paikallaan. 
Kolmen viikon päästä Loimun Mustat kohtaa LeJy Mustat, RaIskun ja Liedon Parman. Siihen saakka voitaisiin vaikka harjoitella lentopalloa ja viettää Loimu Junnujen pikkujoulut. 
Oikein hyvää pikku joulua koko lentopalloväelle :) 

Toni 

lauantai 28. marraskuuta 2015

E-pojat Säkylässä 22.11.2015

Sunnuntaina 22.11 Loimun E-pojat suuntasivat talvisissa tunnelmissa Säkylään. "Tynkä" AM-sarja pelattiin tälläkertaa "tynkä" joukkueilla. Kummassakin Loimun joukkueessa oli vain kolme pelaajaa...... 
Loimu Oranssit, Jessa (C), Aatu ja Nooa, valmentaja Toni. 
Joukkue lähti sarjataulukon kakkos paikalta turnaukseen. 

Loimu Oranssit - Valepa Galaxy 1-2 (25-20, 16-25, 9-15)
Peli alkoi hyvin loimulaisilta. Kokonaisuudessaan ensimmäistä erää vietiin alusta loppuun. Toiseen erään Valepa laittoi kentälle uudet pojat ja tahti muuttui. Nyt Valepa vei ja Loimu vikisi. Luvassa kolmas erä. Se oli tasaisempi ja siinä olisi ollut mahdollisuudet mutta toisin kävi. 
Voitto valepalle ansaitusti. Jotta pelin voittaa pitää pystyä olemaan pelin sisällä pidempään, keskittyminen, tahto ja halu pitää pysyä koko pelin ajan. Seuraavassa turnauksessa selviää kumpi joukkueista vie keskinäisen herruuden. Kauden kohtaamiset ovat 1-1. 

Loimu Oranssit - Loimu Mustat 2-0 (25-15, 25-8)
Loimun keskinäinen kamppailu päättyi, kuten kauden aikaisemmat kohtaamiset Oranssien voittoon. Hatun nosto kuitenkin Mustille sillä, heidän pelaaminen on muuttunut kauden mittaan oikeaan suuntaan. Nyt pojilla selkeä tarkoitus pelata peliä kolmen kosketuksen kautta. 

Valepa Mustang - Loimu Oranssit 2-0 (25-5, 25-17) 
Viimeiseen peliin ja sarjan ehdotonta suosikkia vastaan. Lähdettiin ennakkoluulottomasti koska jokainen piste olisi ollut iso piste. Peli alkoi kuitenkin punaisen vaaran vyöryessä Oranssien yli. Lähes kaikki tilanteet päätyivät vammalalaisten eduksi ja Loimun pojilta ei onnistunut mikään. Erä selkein lukemin vastujalle. 
Toinen erä pelattiin ja taisteltiin jo ihan eri lailla. Valepa ei muuttunut sitten ensimmäisen erän mutta, Loimun pojat alkoi taistelemaan ja ennenkaikkea keskittyminen ja pelin sisällä oleminen muuttui, tätä kautta rohkeus kasvoi ja erä oli todella hyvä yli puoleen väliin. Lopussa pieni notkahdus ja Valepa otti ansaitun voiton. 

Kokonaisuudessa turnaus oli Oranssien osalta keskitasoa. Valmiutta kentällä pitää parantaa. Yllätyksiä tulee aivan liian paljon. Syöttö oli kuitenkin koko päivän lähes erinomaisella tasolla. Paljon suoria pisteittä ja vähän virheitä. 
Kahden tappion myötä Oranssit jatkaa sarjassa toisena. 
Seuraavaksi pelata Raisiossa 13.12. 


Toni

maanantai 2. marraskuuta 2015

E-pojat Vammalassa 31.10.2015 (Loimun Oranssit)

Edellinen turnaus oli mennyt hienosti, joten samanlaista odotettiin. 
Oransseilla oli turnauksessa kolme peliä. Vastassa Loimu Mustat, SäkU ja Valepa Galaxy. 
Joukkueen peruskokoonpanosta puuttui Jesse, joten pelaamassa oli Aatu (C), Ossi, Samppa ja Nooa, valmentajana Toni. 

Loimu Oranssit - Loimu Mustat 2-0 (25-7, 25-10)
Turnauksen ensimmäinen peli oli Oranssiväritteinen...... Ennakkosuosikkina peliin lähtenyt Oranssit kestivät ennakkosuosikin paineet loistavasti. Peli oli alusta loppuun todella näyttävää. Muutamille virheille joita pelissä tuli oli lupa. Peli oli siis rohkeaa ja hienoa, jos hyvin pelatun tilanteen jälkeen pelaaja lyö pallon pitkäksi niin ei se ole virhe..... Vaan tälläistä pieniä epäonnistumisia tulee ja me sallitaan kun etukäteen on kaikki asiat tehty niinkuin pitää.
Pelin jälkeen valmentaja ja katsomo oli yhtä hymyä. 
Tonin kommentti pelin jälkeen, "ei lisättävää, loistavaa tekemistä, hienoa pojat". 

Loimu Oranssit - Valepa Galaxy 2-1 (25-12, 24-26, 16-14)
Toisesta pelistä odotettiin hyvää, eli jatkoa edelliseen......
Galaxya ei oltu vielä kuluvalla kaudella kohdattukaan joten jännitystä oli luvassa. Ensimmäistä erää Loimu hallitsi mennen tullen eikä antanut valepalle minkäänlaisia mahdollisuuksia. 
Toiseen erään kun lähdettiin oli tahti muuttunut täysin..... Pelistä muodostui "pakkopullaa" eikä onnistumisia tullut millään.. Pelaaminen muuttui seisoskeluksi ja odotettiin vain vastustajan virheitä... Niitä ei kuitenkaan tarpeeksi tullut, joten erä punapaitaisille 26-24. 
Kolmas erä jatkui samaa rataa. Hyvää pelissä oli voitto ja että se saavutettiin tiukan pelin jälkeen. Vaikka pelaaminen tökki todella kaksi erää, silti pojat pystyi vääntämään voiton. Se on hyvän joukkueen merkki. 

SäkU - Loimu Oranssit 0-2 (14-25, 29-31)
Turnauksen viimeinen peli ja vastassa Säkylä. Edellinen kohtaaminen oli päättynyt Oranssien 2-0 voittoon. Sellaista lähdettiin siis nytkin hakemaan. 
Peli ei kuitenkaan juurikaan ollut muuttunut edellisestä. Osin Säkylän avustuksella ensimmäinen erä loimulle melko selvästi. Toiseen erään meillä ei mikään muuttunut mutta, vastustaja muutti... Erää edettiin pienoisessa Säkylän johdossa aina heidän eräpallo tilanteeseen 25-24....... Vasta tässä tilanteessa alkoi Oranssien taistelutahto herätä. Loppuerässä taisteltiin hienosti puolin ja toisin. Loimu oli kovempi ja vei erän 31-29. Poikien sanojen mukaan, se oli "joukkueen ennätys". 

Yhteenvetona päivästä. Eteenpäin on menty isoin askelin. Turnauksessa nähtiin joukkueen parasta tekemistä milloinkaan ja vaikeissakin tilanteissa joukkue taisteli pelit voittoon. Uusi vastaanottoryhmitys toimi loistavasti. Loppuakohti saatiin hyviä hyökkäyksiä myös takapassista kakkos paikasta. Myös pelaajien aktiivisuus ja pelinluku on parantunut huimasti. Nyt jo käytetään ääntä myös hyökkäyksessä. Oranssit jatkaa sarjassa kakkosena, kolmen viikon päästä jatketaan sarjaa Säkylässä jolloin haastetaan sarjan kärkijoukkue Valepa Mustang :)


Toni

lauantai 31. lokakuuta 2015

E-turnaus Sastamalassa 31.10.2015

IE-poikien AM-sarja jatkuu tänään Sastamalassa. Tänään tulessa Loimun Mustat ja Oranssit. Mustissa pelaavat Roope, Matias ja Oliver, valmentajana Marko. Oransseissa pelaavat Samuel, Nooa, Aatu ja Ossi, valmentajana Toni. Hyvää Turnauspäivää Loimulle!

Turnaustuloksia päivitetään turnauksen edetessä aina erän päätyttyä:

Loimu Oranssit - Loimu Mustat 2-0
1.erä 25-7
2.erä 25-10

Loimu Oranssit - VaLePa Galaxy 2-1
1.erä 25-12
2.erä 24-26
3.erä 16-14
Koville otti, mutta Loimu voittoon!

Loimu Mustat - VaLePa Mustang 0-2
1.erä 11-25
2.erä 6-25

Loimu Mustat - SäkU 1-2
1.erä 20-25
2.erä 25-19
3.erä 8-15

SäkU - Loimu Oranssit 0-2
1.erä 14-25
2.erä 29-31
Ensimmäinen erä hoitui kotiin kevyesti, toisessa erässä tehtiin töitä voiton eteen. 





lauantai 24. lokakuuta 2015

D-pojat avasivat kauden Raisiossa 18.10.2015


Kaudella 2015-2016 Lounais-Suomessa pelaa 24 D-poika joukkuetta. Joukkueet on jaettu kuuteen, neljän joukkueen lohkoon. Ensimmäinen turnaus joka on joukkueiden tasonmittausturnaus, pelattiin 18.10 Kerttulan liikuntahallissa. Turnaus oli meille tuplaiso koska järjestimme kahden lohkon (T5 ja T6) turnauksen. Loimun joukkueita oli mukana kolme, Loimu Oranssit, Loimu Musta ja Loimu MikkoEskot.

Tässä turnauksesta Loimu Mustat joukkueen näkökulmasta.

Mustien lisäksi lohkossa oli Loimu MikkoEskot, RV Black ja Jankko.
Mustien joukkue koostuu kuudesta pelaajasta. Edelliskauden joukkueen runko Roni, Ville ja Jimi ovat saanut tällekaudelle rinnalle kolme uutta, Teemun Samin ja vasta lentopallon aloittaneen Viljamin. Sami oli jalkavamman vuoksi pois kauden avauksesta. Valmennuksesta Mustien joukkueessa vastasi Toni ja Petu.

Loimu Mustat - RV Black  0-2 (9-25, 11-25)
Numeroiden valossa 100-0 kuokkaan. Peli ei kuitenkaan mennyt ihan 100-0. Loimun pojat pelasivat, taistelivat ja näyttivät hyvää ilmettä läpi ottelun. Pitkiä palloralleja, hyviä puolustuksia ja rohkeita hyökkäyksiä nähtiin kerta toisensa perään.
Kaikki kunnia kuitenkin Rikalan pojille, heiltä loistava jopa hieman "ylihyvä" peli meitä vastaan. Se oli kuitenkin hyvä osoitus millaista peli on kun pääsee hyvää flow-tilaan. Onnea RV, ansaittu voitto.

Loimu Mustat - Jankko  2-1 (19-25, 25-19, 15-10)
Ennalta luodun kuvan perusteella Jankko oli juuri meidän "päävastustaja", mitä tulee joukkueiden tasoon. Peli toisti hyvin pitkälle ensimmäisen pelin ilmettä. Tälläkertaa Loimu oli vain piirun verran parempi. Rohkea pelaaminen tuotti tulosta.

Loimu MikkoEskot - Loimu Mustat  2-0  (25-12, 25-21)
Ennen peliä oli asetelma Daavid vastaan Goljat.... ja sitä se oli pelinkin aikana. Mustille tuli opetus miten pitäisi pelata kun vastassa on pituusylivoima.
Kuitenkin rohkealla tekemisellä oltiin aika-ajoin hyvinkin mukana. Isoin ero tuli pintapalloissa joita MikkoEskot dominoivat. Mustat saivat myös tuntea miltä tuntuu kun pääsee puollustamaan kovaa lyöntiä. Valmius - liikkuminen puolustus paikkaan - puolustus...... Tästä Ville näytti hyvää esimerkkiä :)
Ensimmäistä kertaa poikien pelaaja historiassa luotiin ns. puolustutaktiikka. Pääsääntöisesti se unohtui mutta, pari kertaa kun se muistettiin, tuotti se tulostakin. Taktiikkaa tullaan pikkuhiljaa ja peliajattelua lisätään asteittain kuluvalla kaudella.
Toisessa erässä uskallettiin jopa haastaa tosissaan ylivoimasta vastustajaa, erää johdettiin aina 17 pisteeseen asti. Loppuun asti se ei ihan kuitenkaan vielä riittänyt....

Yhteenveto
Ensimmäinen D-turnaus antaa luvan odottaa kaudelta hyvää tekemistä. Uudet pelaajat Teemu ja Viljami ajettu Loimun joukkueeseen sisään. Pojat olivat hyviä, Viljamin nopeus, rohkeus ja etenkin puolustus pelaaminen tulee vielä tulevaisuudessa olemaan kovaa valuuttaa. Teemu pelasi hyvän tai jopa erinomaisen turnauksen, varmat vastaanotot ja päälle hyvät tehot hyökkäyksessä olivat iso avain joukkueen hyvään pelaamiseen. Ilahduttavaa oli myös passipelin parantuminen, se taas osakseen johtuu vastaanoton parantumisesta, tätä kautta paranee myös hyökkäys. Ei muuta kuin ketsuppipullo auki :)

Ennen seuraavaa turnausta voidaan vaikka harjoitella taas lentopalloa........


Toni

perjantai 23. lokakuuta 2015

Loimun Oranssien kotiturnaus 18.10.2015




D-poikien osalta AM- kausi saatiin alkuun kotiturnauksella su 18.10.2015
Raision Kerttulan urheiluhallilla. Kahden lohkon eli kahdeksan joukkueen
turnaus hoidettiin mallikkaasti. Mukavan paljon oli talkooväkeä auttamassa
:)

Loimulta oli mukana kolme joukkuetta. MikkoEskot ja Mustat lohkossa TasoT 5.
Oranssit oli Taso T 6 lohkossa. Tässä kohtaa pureudun Oranssien peleihin,
jota oli vetämässä:

Joukkueessa pelasivat Jesse, Ossi, Samuel, Kasper ja Juuso. Peliteemaksi
otettiin virheettömyys.  Jesse hoiti kapun hommat ja selvisi niistä
mallikkaasti.  Joukkue ei tällä kokoonpanolla ollut kertaakaan pelannut,
mutta yhteishenki löytyi heti ekasta pallosta Parmaa vastaan. Kolme
kokonaista erää ja voitto kotiin. Tässä pelissä pelaajat pääsivät
tutustumaan toisiinsa ja varsinkin hieman haistelemaan millaisella alueella
ja taidolla kukin pystyy pelipaineessa pelaamaan. Peliteema piti ja siitä
löytyi vahvuus tähän peliin.

RV White seuraavaksi. 2-0 meille. Helppo peli näkyi myös pelillisesti.
Mahtavia onnistumisia, yhteishenki todella hyvä ja pojat jaksoivat olla
pelissä mukana. Peliteema piti kaikesta huolimatta, vaikka mentiikin
osaamisen äärirajoilla paikoitellen. Mahtavia syöttöjä, nostoja, passeja ja
paljon iskulyöntejä.

RV Red. Piti olla helpoin vastus. Johdettiin ekaa erää 18-10. Kaikki meni
mahtavasti. Tuli hyvänolon tunne, joka näkyi alkoi näkyä yli yrittämisenä.
Virheitä toisensa perään ja kaverit vie erän 25-23. Sain pojat rauhoitettua
toiseen erään ja mallikkaasti ilman virheitä toinen erä meille 25-17.
Kaverit vie kolmannen erän 15-10. Laskin, että tehtiin 10 helppoa virhettä.
Vastustajalle riitti, että sai pallon meidän puolelle. Ihan ei meidän
peliteema virheettömyys kantanut loppuun asti. Mutta ei surua puseroon,
sillä joukkuehenki ei notkahtanut tässäkään pelissä. Kenties viimeisen pelin
pitkä odottelu sai takin tyhjäksi niinkuin poikani Kasper sanoi.


-anssi paananen-





tiistai 13. lokakuuta 2015

E-pojat avasi kauden Raisiossa 10.10.2015

Lauantaina 10.10.2015 avasivat E-pojat kuluvan kauden. Turnaus oli Loimun järjestettävänä joten tutuilla kentille päästiin kausi aloittamaan. 
Loimun E-pojat pelaavat kahdella jøukkueella (Mustat ja Oranssit) AM-sarjaa. Poikien puolella on säälittävän vähän joukkueita, AM-sarjassa viisi ja Tiikeri-sarjassakin vain hieman yli kymmenen. 
AM-sarjan joukkueet: Säkylän Urheilijat, Loimu Mustat ja Oranssit sekä VaLePan Mustang ja Galaxy.

Sääntömuutos E-nuorille tarkoitti pientä muutosta ja etenkin vapauksia vastaanottoon ja syöttövuoroon muutosta. Nyt joukkue syöttää aina kaksi syöttöä putkeen, riippumatta kumpi joukkue voittaa pallon. 
Sääntömuutokset olivat kaikki hyviä ja tervetulleita. Hienoa että asioita pyritään kehittämään......

Tässä turnausraporttia Loimu Oranssien valmentajan silmin.....

Lähtökohtana turnaukseen on saada pelaaminen näyttämään lentopallolta. Tarkoittaa että ollaan "pelin sisällä valmiudessa". Pelaaminen perustuu vastaanottoon / puolustamiseen - passiin - yhden käden hyökkäykseen. 

Loimu Oranseissa pelaa viisi poikaa, Ossi, Samppa, Jesse, Nooa ja Aatu. 

SäkU - Loimu Oranssit.  0-2  (19-25, 13-25)
Ensimmäinen peli ja erä alkoi hieman tunnustellen. Erää edettiin yli puoleen väliin hienoisessa Säkylän komennossa. Peli oli kuitenkin tasaista. Puolenvälin jälkeen Loimulaisten rutiini ja varmat suoritukset alkoivat puremaan ja erän loppu selvästi meille. 
Toinen erä oli alusta asti Loimun hallintaa ja se tulikin selvin numeroin. 
Näin kausi oli avattu 2-0 voitolla. 
Viimekauteen verraten ei suuria eroja ole tapahtunut joukkueiden välillä.....

Valepa Mustang - Loimu Oranssit  2-0  (25-10, 25-20)
Toiseen peliin.... Tiedossa oli etukäteen että vastaan asettuu turnauksen ja koko sarjan ehdoton ennakkosuosikki Mustang. Meidän olisi pystyttävä todelliseen huippusuoritukseen että voitaisiin haastaa vahvaa Valepaa...
Ensimmäisessä erässä lähdettiin kunnioittamaan liikaa, eikä vastaanotto / puolustus toiminut lainkaan ensimmäisen pelin tavoin. Osasyynä tietenkin vahvempi joukkue mutta, paljon jäi myös omaan piikkiin. 
Erä valepan murskaavaa ylivoimaa. 
Toiseen erään pojat selvästi sisuuntuivat ja vastaanotto ja puolustus rauhoittui. Alettiin saamaan selvästi enemmän hyökkäyksiä ja se jos mikä nostaa taisteluvireen.
Erän lopussa vielä hyvä vaihe mutta, sekään ei riittänyt. 
Ansaittu voitto matkasi Vammalaan..

Loimu Oranssit - Loimu Mustat. 2-0  (25-7, 25-18)
Viimeisenä pelinä paikallistaisto. Oranssit lähtivät ennakkosuosikkina peliin. 
Peli näytti kahden väsyneen joukkueen taaperrukselta ja siinä ei juurikaan hienouksia nähty. Voitto Oransseille ja sitä kautta kakkossija sarjassa. 

Yhteenveto...
Peli, pelaajat, suoritukset, valmius...... kaikki osa-alueet ovat parantuneet viimekaudesta vaikka samanlaisella kokoonpanolla ei ole ennen pelattukaan. 
Joukkueen yhteinen tekeminen ja loppuunasti yrittäminen on varmaan isoin askel ja isoin asia joka pitää nostaa esille. Myös pari pelaajaa pitää mainita. Ossi, joka on tehnyt valtavan harppauksen lyhyessä ajassa. Innostus ja harjoittelu ovat asiat jotka auttavat pelaajaa kehittymään ja vielä juuri tässä järjestyksessä. Se näkyy Ossissa. Peleissä rohkeus, etenkin hyökkäys puolella oli ihailtavaa. Ossin käsi toimi todella hienosti. Jos Ossi oli hyökkäyksen avain niin samaa voi sanoa Aatusta puolustuksessa ja vastaanotossa. Hän oli ehdoton ja varma alakerran lukko, joka nuoresta iästään huolimatta oli turnauksen hihaspesialisti. 
Myös kolmikko Jesse, Nooa ja Samppa ansaitsevat kaikki kiitettävän arvosanan turnauksesta. 
Näillä eväillä on hienoa jatkaa vammalaan kolmen viikon päästä ja siitä kautta eteenpäin. Toiveissa on vielä haastaa jopa Mustangit, ihan tosissaan :) 

Sitä ennen voitaisiin vaikka keskittyä taas harjoittelemaan lentopalloa......

Toni 







tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kausi pakettiin Porissa




Lauantaina 18.4.2015 pelattiin viimeiset pelit kaudella 2014-2015……. Paitsi onhan tietenkin edessä vielä kaikkien odottama Power Cup Vaasassa Porissa pelattiin D-tiikeri sarjan poikien sijoituksista 7-10. Mukana oli Loimun lisäksi Pori ja kaksi joukkuetta Kangasalalta. Turnaus pelattiin Isosannan koulun salissa joka oli samalla salin jäähyväis turnaus, se menee reilu viikon päästä purkuun…..
Lähtöön tuli pientä jobin postia kun yksi pojista oli kuumeessa. Näillehän ei mitään voi, Ville tsemppasi varmasti joukkuetta kotoa käsin. Mukana oli Jimi, Samppa, Ossi ja Roni, sekä koko staff, Toni, Sipa ja Petu. Jo aamusta asti oli aistittavissa rento fiilis joukkueen sisällä. Se myös näkyi kentällä koko ajan. Pojille tuli kolme peliä joista jokainen meni kolmeen erään. Tämä kaikki putkeen, ilman vaihtopelaajia. Pojat jaksoivat loistavasti vaikka olen 100 varma että Loimun poikien pelaaminen on turnauksen kuluttavin.


LP-K kotkat – Loimu  2-1 (17-25, 25-22, 15-13)                                                               Aamun avauspelissä vastaan toinen Kangasalan joukkueista. Peli alkoi loistavasti, alusta asti Loimun poikien hallintaa. Hyvä syöttö ja liikkuva puolustus ja päälle rohkea hyökkäys oli aseet selkeään erä voittoon. Toiseen erään vastustaja ryhdistäytyi ja vei erän tiukasti. Omien harmiksi kolmannessa erässä kävi samoin. Niukin mahdollinen häviö. Peli oli kuitenkin hyvää ja rohkeaa pelaamista.





Loimu – LP-K Haukat  (13-25, 25-16, 15-10)                                                                                                                              Toiseen peliin tuli toinen Kangasalan joukkueista. Jos ensimmäinen peli alkoi loistavasti niin samaa ei voinut sanoa toisen pelin alusta. Erä oli kaikin puolin heikko, eikä se tarjonnut paljoa lentis elämyksiä. Se erä kuinkin unohdettiin nopeasti, niinkuin pitääkin. Katse ylös ja eteenpäin….. Loppu peli olikin Loimun näytöstä. Avainsana oli hyvä syöttö ja herkät jalat. Pelissä taas mahtavia hyökkäyksiä, joka oli päivän teemakin.



Pori Lentis – Loimu  1-2 (17-25, 25-17, 5-15)                                                                                   Turnauksen viimeiseen peliin vastaan saatiin isäntä joukkue Porista. Tähän sanottakoon että tilanne verkolla näytti väliin aavistuksen huvittavalta kun meidän Ossi  ja vastustajana ollut viisi vuotta vanhempi ja noin puoli metriä pidempi poika J  Ennakkoon siis hieman ”hirvitti”. Pojat pelasivat kuitenkin ennakkoluulottomasti ja saivat noin metrin verkkonauhan yläpuolelta lähteneitä vastustajan SL-hyökkäyksiä puolustettua ylös ja kun itseluottamus oli nostettu ylä levelille niin otettiin kivi käteen ja lyötiin palloo rataan. Loimun pojille täysin ansaittu voitto Porista. Harmittavasti jäi kuitenkin turnaus voitto saavuttamatta. Pori oli turnauksen ykkönen. Onnea Porille ja hyvää kesää kaikille muillekin joukkueille.
Yhteenvetona turnauksesta. PARASTA TEKEMISTÄ IKINÄ J On todellakin hienoa olla osa tuollaista joukkuetta. Loistava yhteishenki kumpuaa pojista vanhempiin ja valmentajiin. Tästä aletaan keskittymään poweriin ja kesään J

Toni






maanantai 13. huhtikuuta 2015

E-poikien kausi paketissa

E-poikien finaali-turnaus pelattiin Sastamalassa 10.4. Vaikka Sali olikin aavistuksen pieni, toimi kaikki järjestelyt hienosti ja ruoka oli hyvää. Kiitos järjestäjille. 
Loimun pojista lähti lopputurnaukseen kaksi joukkuetta, Leijonat ja Pantterit. Muut finaaleihin päässeet joukkueet olivat, Maskun Kataja Titaanit, VaLePa Mustang 1, VaLePa Mustang 2 ja Lempäälän Jyry Mustat.  
Alla mietteitä Loimun Leijonien osalta.
Joukkue on pelannut nousujohteisesti koko kauden. Pääosin on keskitytty rohkeaan hyökkäämiseen, helpon pallon tarkkaan pelaamiseen ja asioiden ”oikein” tekemiseen. Juurikin edellä mainituista syistä menestystä ei finaaliturnauksessa tullutkaan. Usko on kuitenkin kova että tulevaisuudessa hyvin harjoiteltu kausi kantaa parempaa hedelmää. 

VaLePa Mustang 1 – Loimu Leijonat  2-0 (25-14, 25-20)                 Turnauksen ensimmäinen peli tarjosi hienoa viihdettä. Peli oli kaikin puolin loistavaa. Asioita joita piti painottaa, myös painotettiin. Pojat pelasivat näyttävästi ja rohkeasti. Hieno taistelu päättyi kuitenkin vieraiden voittoon. Kun ei saatu etunurkista viisto sormilyöntihyökkäyksiäpois. Kaikki kunnia VaLePalle hienoa peliä.

Loimu Leijonat – LeJy Mustat  1-2 (25-21, 13-25, 13-15)              
Seuraavaksi vastaan tuli Lempäälä. Lempäälä on parantanut peliään kauden mittaan valtavasti. Joukkue liikkuu hyvin ja taistelee todella upeasti. Tiukka peli alusta loppuun kääntyi kuitenkin Loimulaistenkannalta ikävästi. Voitto matkasi Lempäällään ja Loimulle jäi näin sijoituspeli 5-6.

Sijoitus 5-6, Loimu Pantterit – Loimu Leijonat  0-2 (5-25, 20-25)               
Viimeisessä pelissä ei enää nähty mitään ihmeellistä taistelua. Se vain piti pelata pois. 

Yhteenvetona voisi kuitenkin kaikesta huolimatta summata valmentajan ajatukset. Tulokseen pettynyt mutta pelitapaan tyytyväinen. Loimu Leijonat oli koko turnauksen ”hyökkäävin” joukkue. Selkeästi enemmän toteutettiin kentällä pelitapaa kuin että olisi voitettu peliä. Oikein tai väärin…….. siitä jokainen voi ja saa olla mitä mieltä haluaaJa kun poikia katsoo niin eivät he kovin harmistuneilta näyttäneet, isoin harmitus oli varmasti valmentajilla kun eivät pystyneet auttamaan joukkuetta tuon enempää. Sekin varmasti laantuu jo juhannukseen mennessä J
Leijonilla on vielä jäljellä D-sarjan sijoitus turnaus 18.4 Porissa. Siellä tullaan sarjakausi päättämään ja se pyritään tekemään voittoisasti. 

Toni

lauantai 11. huhtikuuta 2015

E-loppupelit Sastamalassa 11.4.

Loimu Pantterit - VaLePa Mustang  0-2

Maskun Titaanit - Loimu Pantterit  2-0

VaLePa Mustang 1 - Loimu Leijonat 2-0

Loimu Leijonat - LeJy Mustat 1-2

Loimu Leijonat sija 5
Loimu Pantterit sija 6








sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

D-tiikeriturnaus Ylöjärvellä 22.3.

Ensimmäinen päivän peli 
Loimu - Pori  0-2

Toinen päivän peli 
Loimu - Masku  0 - 2

Kolmas päivän peli 
Loimu - OU  0-2

Neljäs päivän peli 
Loimu - YlöR 0-2










perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tiikerit Porissa 15.03.2015

Pelaajat: Jesse(C), Juuso, Riku,Kimi ja Matias. Valmentajana Marko.


Peli  1 :  Loimu – Maskun Teräs   2-0 (25-23,25-23)
Peli alkoi tunnustellen.  Maskulaiset karkasivat ekassa erässä heti alussa muutaman pisteen karkumatkalle. Tiikerit eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan huikea loppukiri alkoi tilanteessa 16-22. Vaihtopenkki kannusti äänekkäästi pelaavaa kolmikkoa ja Tiikerit nappasivat hienosti erävoiton. Toisessa erässä mentiin Tiikerien tahtiin vaikka loppua kohden Maskulaiset lähestyivät. Erä kuitenkin voitettiin ja samalla peli puhtaasti 2-0. Ensimmäinen voitto Teräksestä koko kauden aikana.

Peli 2: Loimu – Pori Lentis 2-0 (26-24,25-14)
Toisessa pelissä vastaan asettui tuttu vastustaja Porista. Ensimmäiseen erään Tiikereiden lataus oli jäänyt pukuhuoneeseen pitkän tauon jäljiltä. Pelaamisen ilo kuitenkin löytyi ja jatkopallolla taisteltiin erävoitto. Toiseen erään Tiikerit lähtivät selvästi sisuuntuneena ja peli kuli hienosti. Passit osuivat kohdillleen ja iskulyöntejäkin nähtiin. Ansaittu erävoitto ja toinen pelivoitto turnaukseen.

Peli 3: Loimu – LeJy Vihreät 0-2 (25-18,25-20)
Uusi vastustaja Lempäälästä. Peli eteni alussa tasaisena. Etukäteen ajatellen mahdollisuudet voittoonkin oli olemassa samanlaisella  pelillä kuin päivän aikaisemmissa otteluissa.Pikkuhiljaa Tiikereiden pelitaso alkoi kuitenkin laskemaan ja piste-eroa alkoi tulla. Kopit eivät enää pysyneet kiinni tai vastaanotot menivät seinille. Tämä huomioonottaen hyvät pisteet per erä.

Peli 4: Loimu – VaLePa Galaxy 0-2 (9-25,8-25)
Tästä pelistä tuli yksipuolinen näytös, ikävä kyllä. Tiikereiltä ei onnistunut enää mikään. Pelihalut olivat kadonneet ja se näkyi tuloksessa. Eipä paljon kerrottavaa. Yhteenvetoa: syötöt olivat hyviä, joka pojalla joka pelissä! Ensimmäiset 2 peliä, oli yritystä kentällä ja kannustusta vaihtopenkillä! Oli hienoa katsottavaa ja kuultavaa. Kahdessa viimeisessä pelissä mukaan tuli pelin ulkopuoliset tekijät ja tulos oli nähtävissä.Hässäkkää tauoilla ja kesken pelinkin.  Kun keskitytään peliin, pärjätään ihan hyvin. Tavoite oli 2 voittoa neljästä pelistä ja se saavutettiin. Hyvä Tiikerit!

Enemmänkin oli tarjolla mutta jätettiin seuraavaan kertaan.

Yksi turnaus jäljellä. Treenien kautta sitä kohti!

-Marko

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Leijonat ja Pantterit kotiturnauksessa 15.3.2015

Välieräturnaus pelattiin Raisiossa 15.3 ammattikoululla. Joukkueita oli saapunut kotijoukkueiden lisäksi

Lempäälästä ja Maskusta. Jo etukäteen oli selvillä että kaikki neljä joukkuetta pääsevät finaaliturnaukseen pelaamaan Lounais-Suomen Aluemestaruudesta 11.4 (paikka vielä avoin).
Tässä turnaus, Leijonien näkökulmasta.

Leijonat olivat saapuneet koko joukkueen voimin turnaukseen, vaikkakin viikolla ennen turnausta meinasi flunssa osaa pelaajista kaataakin.

Loimu Leijonat – LeJy 2-0 (25-20, 25-23)  

Tuttu vastus edellisistä, luvassa tiukkaa vääntöä viimeiseen palloon asti. Näin kävikin. Koko peli noudatti samaa kaavaa. Loimun pienessä johdossa edettiin vastustajan hengittäessä kokoajan niskaan eikä antanut tuumaakaan periksi. Pelissä nähtiin loistavaa taistelua puolin ja toisin. Vastustaja koitti saada Loimun syöttövuorossa, vaihtamalla vastaanottojärjestystä parempaa alkua side out pelaamiseen. Syötöt olivat kuitenkin niin painavia että kontroloidut hyökkäykset jäivät vähäisiksi.    
Tärkeä voitto Loimulle ja mikä parasta saatiin turnaukseen erittäin hyvä alku.

Loimu Pantterit – Loimu Leijonat 0-2 (19-25, 8-25)                  

Etukäteen jo ennen peliä oli tiedossa kumpi oli ennakkosuosikki. Se saattoi jotenkin sekoittaa Leijonien peliä ja taas puolestaan nostaa Panttereiden taistelutahtoa.                    
Ensimmäinen erä eteni lähes tasalukemin ja siihen oli syynä Panttereiden loistava taisteluilme. Leijonat hieman odottelivat että pisteitä tulee itsestään mutta Pantterit lähtivätkin haastamaan ihan tosissaan. Tiukkaa vääntöä oli aina toisen erän seitsemään pisteeseen asti. Sitten Leijonien pelaaminen vapautui ja syöttö rentoutui. Leijonista kolme poikaa syötti viiden syötön putken peräkkäin. Näin koko ottelun voitto Leijonille.

Loimu Leijonat – Maskun Titaanit 0-2 (13-25, 17-25)                      

Viimeiseen peliin ”voittamaton joukkue”. Yhtään kertaa ei ole vielä Maskua pystytty voittamaan. Haastettu on ja väliin Maskulaiset ovat hieman ”tarjonneetkin” voittoa mutta, silloinkaan se ei ole maistunut :)  Tälläkin kertaa peli noudatti tuttua kaavaa, Masku vei ja Loimun pojat ”pyytelivät anteeksi” varsinkin ensimmäisessä erässä. Se meni vastustajalle vielä selvemmin mitä numerot osittavat. Toiseen erään, tehtiin pieni taktinen muutos ja pojat ottivat itseään niskasta kiinni päättivät alkaa taistelemaan. Erää johdettiin aina 15 pisteeseen asti mutta pikkuhiljaa Lounais-Suomen paras joukkue hilasi itsensä rinnalle ja ohi. voitto Maskulaisille…… jälleen. Vielä olisi yksi kohtaaminen kuluvalla kaudella. Josko sitten silloin järjestys muuttuisi, tai sitten ei.

Välierät takana ja finaalit edessä. Kauden tavoitteet on jo nyt saavutettu. Kaksi joukkuetta jotka pelasivat AM-sarjaa pelaavat finaalissa ja taistelevat sijoista 1-6. Peli on kehittynyt hienosti ja pojat ovat olleet todella ahkeria harjoittelijoita. Eniten ehkä kauden mittaan on kuitenkin kehittynyt Tiikeri-sarjan joukkue joka on ottanut kevät puolella voittoja todella paljon.  Aikaa E-finaaleihin on neljä viikkoa. Kuukausi harjoitellaan hyvin ja ollaan silloin valmiina haastamaan jokainen joukkue. Silloin taistellaan jokaisessapelissä viimeiseen palloon asti.

Toni

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

D-turnaus Kangasalalla 28.2. (Tonin raportti)

Kangasalan turnaus pelattiin illalla, joten lähtö tällä kertaa ei kovin aikaisin ollutkaan.  Turnaukseen lähti  Leijona joukkue kokonaisuudessaan, Tonin valmentaessa.

Ensimmäinen peli alkoi klo. 15.00, ja siitä kolme peliä putkeen.

Loimu – Pori Lentis 21-2 (24-26, 25-15, 7-15)    Peli alkoi Poria vastaan ihan mukavasti. Loimun pojat johti ihan reilustikin ensimmäisen erän puolivälin jälkeenkin. Sitten vain oma tekeminen jäi  hiemanvähemmälle ja vastustaja paransi tekemistään. Erä Porilaisille niukin lukemin. Toiseen erään lähdettiin sisuuntuneena, ensimmäisestä erästä. Sitä pojat hallitsikin mennen tullen. Tosin vastustajan melko suurella avustuksella. Oma tekeminen kuitenkin johti selvään erä voittoon. Kolmannessa erässä sitten osat vaihtui. Pori Lentis vei ja Loimu vikisi. 

Selvä voitto Poriin. He halusivat voittoa selvästi enemmän. Onnea Pori Lentis 2

 

LP-K Kotkat – Loimu0-2 (15-25, 24-26)                           Toiseen peliin ladattiin hieman enemmän odotuksia, jopa pelin päättymisen suhteen. Peliin ei kuitenkaan saatu parasta lähtöä kun meiltä joutui yksi pelaaja sivuun, yltyneen päänsäryn myötä L.    Peli meni hienosti ja nähtiin paljon loistavia suorituksia. Tähän peliin otettiin uutena mukaan 1-paikan hyökkäys. Pari-kolme kertaa saatiin hyökkäys toteutettuakin 1-paikasta. 

 

Loimu – Pori Lentis0-2 (18-25, 13-25)                    Viimeinen peli turnauksessa käynnistyi ilman yhtä pelaajaa. Vastus oli turnauksen kovin ja pisin. Joukkueen pojat olivat keskimitaltaan Loimun valmentajan mitoissa J                               Peli alkoi Loimun kannalta heikosti. Pori johti hyvin nopeasti 7-8 pisteellä. Erän lopussa tilanne hieman tasoittui, mutta selkeä voitto porille, niin kuin koko pelissä.

Turnaus oli erittäin arvokas. Paljon hyviä suorituksia, mutta myös paljon tilanteita joissa oma, hieman flegmaattiinen pelaaminenkostautui, vastustajan eduksi. Kun pojat pystyy pitämään hyvän intensiteetin pelin kuluessa, on pelaaminen ihailtavan hienoa.                      Kuitenkin poikien ikä huomioon ottaen on Leijona ryhmä on loistava jengi. Löytyy osaamista, taitoa, halua ja rohkeutta. Viimeisen pelin jälkeen, Porilaisten valmentajan kommentit lämmittivät valmentajan ja koko joukkueen mieltä. – Loistavia poikia. Liikkuvat todella hyvin, varsinkin kun ovat vielä noin nuoria. Olisitte varmasti voittaneet jokaisen pelin jos, olisitte sortuneet sormilyöntihyökkäyksiin.

Loimulaisista pojista eritoten Ossi loisti. Asenne ja taistelumoraali oli loistavaa. Hyvä Ossi. Koko joukkue ansaitsee kuitenkin lähes kiitettävän arvosanan. Seuraavaksi taas E-AM pelit edessä. Silloin kotona 14.3 taas Lounais-Suomen parasta E-poika lentopalloa.

 

Toni

maanantai 23. helmikuuta 2015

Tiikerit kotiturnauksessa 14.02.2015 (Markon raportti turnauksesta)

Pelaajat: Juuso(C), Riku, Kimi ja Matias. Valmentajana Marko.


Peli  1:  LP-K Karhut  – Loimu Tiikerit   2-0 (25-20,25-19)

Vastustaja aloitti ottelun nappaamalla muutaman pisteen etumatkan ja onnistui pitämään sen erän loppuun saakkaTiikereiden loppukiristä huolimattaLoimulaisilla oli vähän ujoutta otteissa ja räväkkyys puuttui. Toinen erä samaan malliin ja voitto Kangasalaan.


Peli 2: Loimu – LP-K Sudet  2-0 (25-12,25-9)

Peli oli hyvien syöttöjen ansiosta nopeasti pelattu. 


Peli 3: Loimu – Pori Lentis 1-2 (18-25,25-13,7-15)

Viimeisessä pelissä ajatus oli jo karannut iloiseen lomatunnelmaan eikä lentopallo ollut enää ykkösasia, yhdestä erävoitosta huolimatta.


Saatiin hyvää oppia ja kokemusta turnauksesta. Teemana painotettiin passien laatua; korkeita passeja josta on helppo toimittaa peliväline vastustajan puolelle. Tänään tämä ei kuitenkaan onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta. Huolellisuus puuttui ja passit monesti epäonnistuivat ollen joko matalia tai huonosti suunnattuja. Parasta peleissä oli syötöt, jotka onnistuivat hyvin joka pelaajallaVastaanottoonkin ehdittiin ihan hyvin pallon alle mutta pallot eivät oikein löytäneet passarilleOsa saatiin nätisti ylös, ja silloin tehtiinkin muutamia hienoja pelattuja pisteitä. Jonkin verran oli myös yhden kosketuksen peliä eli verkon kummaltakin puolelta mielellään pallot lyötiin suoraan takaisin vastustajalle.

Tuntui että tänään pelaajilla oli kyllä virtaa mutta päällimmäisenä mielessä taisi olla jo hiihtoloma. 

Treeniekautta kohti seuraavaa turnausta.


-Marko

 


maanantai 16. helmikuuta 2015

Ystävänpäivää vietettiin Halikossa (Tonin raportti turnauksesta)

14.2 Pantterit ja Leijonat pelasivat samassa turnauksessa jonka Rikala volley järjesti.     Pieni turnaus jossa pelattiin vain kolme peliä. Onneksi näin. Kaikissa joukkueissa oli aloitettu hiihtoloman vietto, se näkyi runsaslukuisina poissaoloina. Järjestävällä joukkueella oli kuitenkin eniten pelaajia.    

Loimun joukkueet koostuivat seuraavasti. 

Leijonat: Roni (C), Ossi ja Samppa. Valmentajana Toni.

Pantterit: Roope (C), Lauri ja Aku. Valmentajana Petu

Aku oli pelaamassa ”tuuraajana”. Parisen kuukautta sivussa lentispeleistä, eikä näkynyt missään. Aku auttoi joukkuetta nousemaan A-pooliin ensimmäisen kerran tällä kaudella. Loistavaa pelaamista ja loppuun asti yrittämistä, mikä puolestaan tarttui myös muihinkin pelaajiin. 


Loimu Pantterit –Loimu Leijonat  0-2 (7-12, 9-25)Loimun keskinäisellä pelillä polkaistiin turnaus käyntiin. Peli oli ihan hyvä. Pantterit taistelivat useita palloja hienosti mutta eivät vaan voineet Leijonille mitään. Pientä kunnioitusta oli myös havaittavissa. 


Loimu Leijonat – RV Red  2-0 (25-18, 25-9)Leijonat saivat hyvän alun turnaukseen Panttereita vastaan. Ensimmäinen erä näytti numeroiden valossa tasaisemmalta kuin oli. Leijonat hallitsivat pelin alusta loppuun. Mukana ei ollut kuin kolme kentällä olevaa pelaajaa, kaikilla säilyi hyvä rytmi kun kiertovaihdossa ei tarvinnut välillä käydä. Myöskään kaksi peliä ei rasittanut liikaa, vaan kova yritys riitti loppuun asti. 


RV Red – Loimu Pantterit  1-2 (20-25, 25-11, 12-15)Turnauksen viimeinen peli. Siitä muodostuikin oikea trilleri. Ensimmäinen erä eteni tasatahtiin erä loppupuolelle asti. Lopussa Pantterit hieman nykäisi ja käänsi erän Loimun eduksi. Hyvät otteet ja hyvä tekeminen ei sitten ihan riittänyt enää toiseen erään, vai hiipikö mieleen ”helppo voitto” – tuskin. Erässä ei kuitenkaan onnistunut mikään vaan Rikala määräsi kentällä tahdin ja suunnan. Tilanteessa 1-1 siirryttiin kolmanteen ja ratkaisevaan erään.    Erää edettiin tasatahtiin, kumpikin joukkue oli päättänyt voittaa. Olihan voittajalle luvassa paikka ylempään pooliin. Tiukkojen vaiheiden jälkeen Loimu käänsi voiton itselleen ja juhlat sai alkaa. Pantterit ottivat ensimmäisen voiton tällä kaudella ja tapa jolla se tehtiin oli loistava. Aku oli isossa roolissa joukkueessa ja taisteli hienosti jokaisessa pallossa. Myös maltti hyökkäyksissä riitti ja pojat malttoivat rakentaa hyökkäyksiä. Jokainen poika pääsi myös hienosti iskulyöntien makuun jotka myös tuottivat pisteitä. 


Loistava turnaus Loimun pojilta. Molemmat joukkueet nousivat A-pooliin. Seuraava turnaus on 4. pooli turnaus, se pelataan vasta kuukauden päästä 14.3. Siellä haetaan asetelmat lopputurnaukseen joka pelataan 11.4. Loimun joukkueilla on hyvä mahdollisuudet mitalipeleihin. Se edellyttää tietenkin että pelataan rohkeaa ja taistelevaa peliä. Nyt keskitytään harjoitteluun että ollaan keväällä valmiina haastamaan kaikki muut….. etenkin Maskun Kataja, joka on ollut liian kova pala…… toistaiseksi J

 

Toni